torstai 23. kesäkuuta 2016

Jännittää ja innostaa


Jotenkin minä olen onnistunut kasaamaan taas liian isoja riskejä tällekin vuodelle, vaikka pyhästi päätin, että tänä vuonna mennään varman päälle kaikessa. Nyt ei ole varaa harha-askeliin, sillä viime vuosi meni jo aika kehnosti, eikä minulla ole ollut sitä tavanomaista joulumyynnin tuomaa rahallista turvaa ollenkaan tässä alkuvuonna.

Ja silti minä nyt olen pannut lähes kaiken yhden kortin varaan. Eli ensi viikon. Kaksi isoa tapahtumaa osui samaan aikaan, enkä pystynyt päättämään, kumpaan lähtisin. Päätin varata paikan molemmista.


EuroGames on sateenkaarikansan urheilutapahtuma, joka seilaa vuosittain eri maissa. Tänä kesänä se pidetään Suomessa samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. Kisakylään oli tarjolla myyntipaikkoja ja minusta tuntui, että Homomaatuska Tompan olisi ihan pakko olla siellä. Siellä Tomppa saisi kaivattua näkyvyyttä myös ulkomaalaisten keskuudessa.

En tiedä, mitä se kaikki todellisuudessa tulee olemaan, mutta kuvitelmissani näen kisakylän täynnä iloisia kansainvälisiä urheilijoita, jatkuvaa auringonpaistetta ja erityisen hyvää tunnelmaa. Susannan Työhuoneen tulevaisuus on nyt aika pitkälti kiinni näissä homo-olympialaisissa, sillä paikkamaksu oli tähtitieteellinen ja Tomppa-paidoissa on omaisuus kiinni. Jos ne jäävät myymättä, tulee tenkkapoo.

Toisaalta pelkään kamalasti, miten käy ja toisaalta olen niin innoissani, etten malta odottaa lähtöä! Kisakylässä on ohjelmaa pitkin viikkoa, joten voisi kuvitella, että siellä olisi myös väkeä. Minua pitäisi odottaa siellä puinen mökki sähköineen. Se on ihana asia, koska ei tarvitse stressata säiden takia ihan niin paljon. Pystyn keittelemään teetä ja pussiruokia ja ottamaan sähkökäyttöisen kylmälaukunkin mukaan, joten syömiseen ei mene ylimääräistä rahaa. Yöt vietän teltassa kaverini pihalla Espoossa. Päivät ovat pitkiä ja tiedän, että koko rupeama koettelee minun kestävyyskykyni rajoja toden teolla.


Samaan aikaan kun minä päivystän paitakioskissani Helsingissä, on Riepukioski täydessä iskussa Turussa. Hullumaista kyllä, sain älyttömään työpaikkailmoitukseeni kaksi hakemusta! Olipa kiusallista joutua valitsemaan noiden kahden hyvän hakijan välillä! Minulla on kuitenkin luottamus valitsemaani henkilöön, joka tuntuu yhä olevan oikein iloisella mielellä lähdössä torimuijaksi. En ole koskaan aiemmin ollut Turun käsityöläismarkkinoilla, mutta ymmärtääkseni se on tapahtuma, joka ei petä. Tosin nyt siinä on sellainen uutuus, että meillä on siellä Käsityökortteli, joka sijaitsee joen toisella rannalla. Kunpa, voi kunpa asiakkaat löytäisivät tiensä myös sinne!

To do -listallani oli tälle viikolle melkoinen määrä hoidettavia hommia ennen maanantain lähtölaukausta, mutta nyt lista alkaa olla voiton puolella ja kerkiän onneksi pitää ihan kunnolla muutaman vapaapäivää juhannuksen aikaan. Tiukka aikataulu, matalapaine ja kehnosti sujuneet myyntitapahtumat ovat vieneet minusta mehut. Olen kovasti kaivannut nukkejani, rentouttavaa leikkiä ja pään nollausta. Otinkin pienen varaslähdön eilen nukketouhuihin ja tein mini-Sussulle minityövälineet ja miniriepuja. Sitten kävimme Vuoksen rannalla eväslounaalla Sulon kanssa ja illalla pääsimme katsomaan kesäteatterin Kekkonen-näytelmää, joka muuten oli ihan todella hyvä! Käykää ihmeessä se katsomassa, ensi-ilta on ensi viikolla. Ikinä ei ole teatteriesitys aiheuttanut minussa niin paljon tunteita kuin tämä Kekkonen nyt teki.





Riepukioski Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökorttelissa 
Aurajoen itäisellä puolella 30.6. - 3.7.
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 10 – 18
su klo 10 – 18

Homomaatuska Tomppa EuroGames -kisakylässä
Helsingin Kansalaistorilla 29.6. - 2.7.
ke klo 12 – 20
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 12 – 19

Susannan Työhuoneen verkkokauppa
on avoinna koko ajan, mutta tilauksia ei toimiteta 27.6 - 4.7. välisenä aikana.








sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Paluu maan pinnalle


Suomen kesä piti huolen siitä, etten kerinnyt päästää Oulun menestystä nousemaan päähäni.

Torstaina lähdin Helsinkiin Pro Kädentaitajien markkinoille. Ajattelin, että se ei voi olla huono reissu, kun pääsen kätevästi junalla kapsäkkini kanssa valmiiseen pöytään yhteisteltan suojaan. Narinkkatorilla on aina ollut hyvä myynti Käsityökortteleissa - myös sateella -  joten en oikein edes pitänyt mahdollisena, että miinuksille voisi mennä.

Sade alkoi sillä sekunnilla, kun sain kapsäkkini vedettyä telttaan ja jatkui tauotta koko päivän. Ja kyllä sitä vettä sitten tulikin. Tutkailimme sädetutkaa, joka näytti lähinnä huonolta vitsiltä, kun muualla oli poutaa ja vain Helsingin päällä jumitteli sade, jonka luvattiin loppuvan heti, kun meidän markkina-aikamme loppuu.


Järjestäjät olivat keksineet laittaa yhteen isoon telttaan kiinni pienet teltat niin, että systeemi muodosti yhden suuren kokonaisuuden, jonka ulkoseinät olivat umpinaiset. Rakennelma oli kuin telttakankainen kauppakeskus, jossa on sisällä monta pientä myymälää. Myyjien kannalta se oli oikein kiva ratkaisu, sillä tämä helpotti jutustelua, kun kaikki olivat yhdessä tilassa. Asiakkaiden kannaltakin se oli teoriassa ihan hyvä idea, koska he pääsisivät sateensuojaan. Mutta käytännössä ei tietenkään.

Suomalaisethan eivät tule sisään telttoihin. Kun katselin rakennelmaa ulkoapäin, totesin heti, etten itsekään uskaltautuisi sinne sisälle. Päällepäin ei edes tiennyt, mitä sieltä sisältä löytyisi... tulisivatko sieltä uskonjulistajat kimppuun, olisiko siellä kirppari vai soppaa kodittomille. Sinänsä ihmettelen, että jokunen asiakas kuitenkin löysi tiensä telttaamme ja minunkin myyntini ylti huimaan 85 euroon. Narinkkatorin normaali tavoite on kuitenkin kymmenkertainen, jotta sinne asti kannattaisi lähteä ja kulujen jälkeen jäisi edes jotain käteen.


No, meillä oli hauskaa yhdessä, nauroimme ja pulputimme keskenämme tunnelmallisessa yhteisteltassamme. Masennushan tulee aina vasta siinä vaiheessa, kun pitää lähteä kotiin. Vertaistuella jaksetaan kyllä pitää hymy korvissa ja ilo pinnassa.

Seuraavana oli vuorossa Lappeenranta ja tämä viikonloppu. Varoituksia kuultiin, että "kaikki" ovat Jukolan viestissä. Minä en ymmärtänyt, miksi niin olisi. Sehän on metsäsuunnistustapahtuma, eihän sellaista voi edes seurata niinkuin vaikka jääkiekkoa. Miksi kummassa kukaan olisi siellä? Sääennusteetkin yrittivät varoittaa lupaamalla sadetta koko viikonlopuksi. Mutta onhan Linnoituksessa aina vahingossakin ihmisiä, vaikka nämä kotikulmat eivät koskaan ole kovin hyvällä myynnillä päässeet yllättämäänkään. Ja kun paikkakin oli jo maksettu, niin eihän siinä sitten ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä matkaan.

Tuuli voimistui aamupäivällä, kun pystytimme telttojamme. Tapahtumassa oli käsityöläisiä, antiikkikauppiaita ja harrastajia, ja joillain oli sellaiset hetkut puutarhapaviljongit telttoina. Kauhulla katselimme, milloin ne lentävät tiehensä. Vaikka ensin oli aurinkoista, varoitukset asiakkaiden puutteesta alkoivat näyttää todelta. Hyvä, jos siellä alueella parikymmentä ihmistä poikkesi. Kaksi rättiä myin. Kiitos niille molemmille asiakkaalle!

Sitten alkoi sade. Yhden aikaan puolet antiikkipuolen kauppiaista ja osa kädentaitajistakin oli jo pakannut kamansa ja häipyneet. Säätiedotuksia katseltiin. Sama tuuli ja sade jatkuisi sunnuntai-iltaan kello viiteen asti. Sehän on tietysti se kellonaika, jolloin tapahtuman pitäisi loppua.


Meidät korttelilaiset on omissa tapahtumissamme hyvin koulutettu siihen, että paikalle tullaan, oli keli mikä tahansa ja loppuun asti jökötetään, oli keli mikä tahansa. Kun tapahtumia järjestetään talkoilla ilman palkkaa, on enemmän kuin inhottavaa niitä uurastajia kohtaan olla tulematta paikalle tai pakata tavarat kesken pois. Samoin se on törkeää asiakkaita kohtaan, jos joku vaikka varta vasten tulisi vielä viimeisen viidentoista minuutin aikana. Siksi päätös luovuttamisesta oli aika vaikea.

Mutta lopulta mekin porukalla päädyimme siihen, että ei kannata tuhlata kahta päivää seisomalla myrskyssä myymättä mitään ja pilaamalla tuotteita sateessa. Sen ajan voi käyttää fiksusti tekemällä töitä omilla pajoillamme. Miinukset tulevat joka tapauksessa, eli sitä enemmän hävitään, mitä kauemmin siellä seistään. Erityisen paljon minua harmitti niiden puolesta, jotka tulivat kaukaa ja olivat varanneet hotellihuoneen. Nyt olin minä se onnekas, jolla oli lyhyt matka kotiin ja kulut jäivät pelkkään paikkamaksuun.

Minulla oli huono omatunto, kun aloin pakata kamppeitani. Mietin, miten kurjalta mahtaa tuntua järjestäjästä, joka päiväunilta palatessaan löytää vain tyhjän torin. Sitten hoksasin, että ainoa, joka tästä tapahtumasta millään lailla hyötyi, oli järjestäjä. Hän hoiti työnsä, sai palkkansa ja jäi ainoaksi, joka pääsi tienaamaan. Siis pois huono omatunto!


Tämän ylimääräisen päivän käytän nyt samalla lailla kuin koko tulevan auringonpaisteisen viikonkin: valmistautumalla sekä EuroGameseihin että Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökortteliin, jotka ovat yhtä aikaa kuun vaihteessa. Molempiin lähden turhan isolla riskillä, mutta se on sitten taas jo toinen tarina.