sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Oppimisen vuosi


Tämä on ollut iso vuosi minulle. Eihän se vielä ole läheskään lopussa, mutta melkein.

Tammikuussa tein loppiaistaikoja: kolme lupausta ja kolme toivetta. Lupasin olla vähemmän tietokoneella. Hmmm... olen kyllä onnistunut siinä, mutta vain hyvällä tahdolla laskettuna. Olen nimittäin viettänyt aikaa netissä varmasti entistäkin enemmän, sillä tietokoneen sijasta hiplaankin iPuhelinta ihan koko ajan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tämä lupaus meni kyllä ihan plörinäksi.

Lupasin pudottaa 10 kiloa ja pitää ne kilot poissa. Kun olin pudottanut 7 kiloa, totesin, etten halua olla yhtään laihempi. Lupausta voi muuttaa, jos siihen on hyvät perusteet, eikö? Pysyin koko kevään ja kesän hienosti kuosissani, mutta sitten tuli kylmyys ja pimeys ja sen mukana sokerinhimo ja juoksemisen lopetus. Olen alkanut taas pullistua, mutta minulla on vielä mahikset kääntää kelkkaani ja alkaa juosta kuntosalin juoksumatolla. Jos painan ensi loppiaisena 65 kiloa, voin katsoa onnistuneeni tässä lupauksessa.

Lupasin myös olla vähemmän tuomitseva. Olen onnistunut siinä. Joskus erehdyn toki paheksumaan ja tuomitsemaan kanssaihmisiä, mutta yleensä huomaan, mitä olen tekemässä ja aika usein saan jarrut päälle. Olenkin oppinut pitämään turpani kiinni vähän paremmin kuin ennen.

Eli mitä? Puolitoista pistettä kolmesta?


Tein myös kolme toivomusta. Toivoin Susannan Työhuoneelle yhtä hyvää tulosta kuin viime vuonna. Toivoin, etten menettäisi Suloa ja toivoin paljon aurinkoa. Vain yksi toive on toteutunut, sillä Sulo on onneksi yhä rinnallani. Aurinkoa en muista juurikaan nähneeni. Heinäkuussa se taisi paistaa kovasti, mutta minulla ei ole siitä muistijälkeä. Kurjinta on kuitenkin se, että Susannan Työhuone on tekemässä varsin huonoa tulosta, ellei jouluna tapahdu ihmettä.

Siinä on ollut todella tärkeä opin paikka. Taikatemput eivät auta. Edes leikkimielisesti.


Kun viime vuosi meni hyvin ja joulumyynti oli upeaa, minulla oli edessäni helppo kevät. Elelin mukavasti ja kävin jopa Teneriffallakin silloin alkuvuonna. Shoppailin holtittomasti Playmobileja ja ostin uuden kännykän.

Hankin firmalle satoja metrejä kankaita varastoon ja painatin isoja eriä rättejä. Kävin myyntitapahtumissa, jotka eivät tuottaneet juuri mitään muuta kuin arvokkaita kokemuksia. Sitten nostin rättieni laatuvaatimuksia, ja ne isot määrät alihankkijan painamia valmiita riepuja pitikin myydä polkuhinnalla ja kankaat painaa itse uudestaan. Monia virheliikkeitä siis.

Ja sitten kuoli isi.

Tästä kaikesta opin, että minulla olisi pakko olla hätävaraa tilillä. Sain kokea sen ihan konkreettisesti, kun elämässä kaikki meni sijoiltaan kuolemaa seuranneiden tapahtumien ja tunteiden vuoksi. Jos jostain syystä menetän työkykyni, olen todella puilla paljailla. Hoksasin toki lopulta hakea sairauslomaa ja sainkin Kelalta päivärahaa. Parilta viikolta tuli muistaakseni 130 euroa. Totesin, että olisin tienannut paremmin olemalla "töissä", vaikka en olisikaan tehnyt yhtään mitään. Kunhan saisin verkkokaupan tilaukset lähtemään postiin, niin olemassaoleva varastoni pitäisi minut kyllä hengissä paremmin kuin naurettavan pieni sairauspäiväraha.

Minulla on siis oltava isompi varasto ja isompi salaraha tilillä turvaamassa hätätapauksia. Viime vuosi teki minusta liian huolettoman, kun kauppa kävi niin mukavasti. Aikoinaan yrittäjäkurssilla korostettiin riskien hallintaa.  Kun yksinäisellä yrittäjällä ihan kaikki on kiinni omasta itsestä, on pakko kehittää backuppeja, jotka kannattelevat silloin, kun se oma itse pettää.


Yhteiskunnan tuen varaan en voi laskea, vaan minun pitäisi panna ihan konkreettisesti sukan varteen jotain. Vaikka makselen lain määräämää yrittäjän eläkemaksua, en ikimaailmassa pysty maksamaan sitä niin paljon, että siitä olisi minulle jotain hyötyä sairastuessani. Tai eläkkeellejäädessäni. Jos laittaisin saman verran rahaa toiselle tilille säästöön, kuin mitä maksan YELiä, minulle kertyisi oikein mainio turvarahasto. Mutta minä en pane sitä rahaa omaan piiloon, vaan makselen eläkemaksuja mukisematta, koska nyt on minun vuoroni olla maksajana. Yhteiskuntahan tarjosi minulle työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet ja psykoterapiat silloin, kun itse olin heikoilla.

Neljä vuotta yrittäjyyttä on lyhyt aika. Pikkuhiljaa tässä opitaan, vaikka sitten kantapään kautta. Pitää alkaa kehittää riskienhallintaa. En toki kadu hetkeäkään uravalintaani, mutta myönnän, että joskus minua meinaa pelottaa.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kiirekiirekiire on pikku jaloilla


Vasta selvittiin Tampereen messuista, kun jo seuraavat touhut ovat kaatumassa niskaan. Tai selvittiin ja selvittiin - matkalaukku on vieläkin purkamatta ja Käsityökorttelin mainostauluja ja muuta rekvisiittaa lojuu ympäri taloa.

To do -listani on kahden aanelosen mittainen ja sitä mukaa kun saan sieltä jonkun homman vedettyä yli, joudun kirjoittamaan listalle jo uuden. Työpäivät venyvät nyt kellon ympäri. Hiukan minulla on sellainen tunne, että vetelen taas omilla äärirajoillani ja olen jokseenkin maaninen. Toivottavasti se väistämätön stoppi ei tule ennen itsenäisyyspäivän viikonloppua.



Itsenäisyysviikonloppuna vietämme nimittäin Käsityökorttelin Joulu -verkkotapahtumaa. Pääpaikka on silloin Facebookissa Käsityökortteli-ryhmässä. Mukana on melkein 60 yrittäjää ja luvassa on koko viikonlopun ajan vaihtuvia tarjouksia, postikuluttomuutta, arvontoja, kivoja kilpailuja, kaupanpäällisiä, uutuustuotteita ja erikoistuotteita, joita ei muulloin ole tarjolla. Aloitamme perjantai-illansuussa ja jatkamme sunnuntai-iltaan saakka. Ainakin pari meistä yrittäjistä on aina "juontajina" tuolla ryhmässä ja olisi hirmuisen kivaa, jos siellä syntyisi ihan oikeasti kommunikointia teidän ja meidän välillä. Ryhmää pääsee seuraamaan vaikka ei olisikaan sen jäsen, mutta jos siellä haluaa jutella, niin pitää liittyä jäseneksi.

Valitettavasti ne, jotka eivät ole Facebookiin rekisteröityneitä, eivät pääse tuota ryhmää näkemään. Mukana olevista yrityksistä tulee kuitenkin kooste Käsityökorttelin blogiin, jonka linkkien kautta voi sitten omatoimisesti seurailla itseä kiinnostavien yritysten viikonlopun etenemistä. Minä naputtelen tottakai kaikki omat tarjoukseni, yllätykseni, kilpailuni, uniikkituotteeni ja uutuuteni myös tänne blogiini tipoittain koko viikonlopun ajan, jotta facebook-kapinallisetkin saisivat mahdollisuuden päästä lahjaostoksille.


Eli jos teillä ei ole suunnitelmia itsenäisyyspäivän viikonlopuksi, niin sen voi mainiosti viettää netissä ja hankkia helposti joululahjoja ilman kaameaa kaupoissa ryntäilyä. Me pienet verkkokauppiaat olemme luotettavia ja toimitamme tilauksenne kyllä ajoissa.

Mutta tätä ennen minun pitäisi vielä jaksaa oman kylän joulumarkkinat. Siitä lisää joskus toisella kertaa.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Jospa ei nyt liukasteltaisi


Katsokaas nyt. On matto pihalla ihan niinkuin te neuvoitte! Sulo oli käynyt kaupasta ostamassa halvan maton minun ollessani Tampereella. Hän oli arvellut, että jos hän hoitaa asian minun poissaollessani, en pääse mäkättämään vääränlaisesta hankinnasta. No, ei minun tarvinnut mäkättää, sillä mattohan on tosi nätin värinen. Sopii meidän kuistille hyvin. (Vaikka onkin takuulla pienten sormien kutoma, mutta pidänpä suuni kiinni silti.)



Valokuvaaminen on nyt hankalaa. Pitää muistaa juuri keskipäivän aikaan ottaa kuvat tai ne jäävät ottamatta. Meillä on kyllä hitusen nyt lunta maassa ja pari pakkasastettakin. Ihan mukava juttu, sillä se tuo edes himppasen valoa pimeyteen. Minä vetelen vähintään 5, ja joskus jopa 10-20 nappia D-vitamiinia päivittäin ja olen kyllä pysynyt hämmästyttävän toimeliaana. Voikohan D-vitamiinin yliannostuksesta olla jotain haittaa? Ja mikähän mahtaa olla yliannos? Eivätkös ne purkkien ohjeet yleensä ole alimitoitettuja?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Ihan liekeissä


Tulipa tämäkin koettua: messureissulta saldona on parinsadan euron tappio, mutta mieleni on ihan mahdottoman iloinen! Mitä kummaa?

No, enhän minä lainkaan odottanut, että Tampereen Käsityökortteli-puserrus voisi minulle mitään tuottaa, niin enpä päässyt pettymään. Mutta voi ähky, miten rikkaaksi silti tunnenkaan itseni nyt - nimittäin niin mahtavan hieno kokemus tämä oli.


Kuvat ovat tässä postauksessa ihan kaameat. Ymmärtääkseni kännykässäni on hyvä kamera, ja mielestäni olen sitä osannut aina ihan hyvin käyttääkin, mutta siitä huolimatta kaikki messuhallissa otetut kuvat ovat nyt ihan hirveitä. Onneksi Minttumaan Minttumaria otti hyviä kuvia näyttelystä. Niitä tulee Käsityökorttelin blogiin.

Lähdin torstaiaamuna ennen heräämistä ajelemaan Tampereelle ja taisin saapua ensimmäisenä meikäläisenä paikalle rakentamaan Käsityökorttelin näyttelyä. Meitä odotti siellä osaston kehikko, mutta seiniin ei köyhällä porukalla ollut varoja, joten niitä piti loihtia itse. Minä raahasin mukanani ison kasan panelia ja nikkaroin paikan päällä keittiööni seinän. Ja maalasinkin sen.



Pelkäsin etukäteen, että hutera kehikko ei kestä painavan rakennelmani taakkaa, mutta sehän kesti hienosti ja nippusiteet pitivät seinän pystyssä! Mikä suunnaton helpotus. Maalin kuivumista odotellessa kokosin infopistettä.



Meillä oli ihan oikea painettu otsalauta - koko 12 metrin osaston levyinen. Siitä graafikkosydämeni oli erityisen ylpeä. Tässä hommassa kun on niin tottunut askartelemaan itse kaiken maailman plakaatteja, niin tuollainen virallinen otsalauta oli minun silmissäni jotain ihan älyttömän professionaalia. Tosin suureksi mysteeriksi jäi se, miksi ihmeessä painotalolle lähettämäni valmis painotiedosto oli päätetty korvata ihan toisennäköisellä ratkaisulla. Fontti oli väärä ja asettelu aivan eri kuin mitä olin suunnitellut. Väri kuitenkin oli kohdallaan, joten en jaksanut nostaa asiasta kohtausta. Väärää fonttia tuskin huomasi juuri kukaan. Maailma kun on niin erilainen graafikon silmin.



Näyttelyn rakentaminen porukalla oli todella kivaa. Jokainen meistä viidestä rakentajasta teki oman huoneensa, mutta apua annettiin puolin ja toisin tarvittaessa. Siinä kohtaa olin taas kovin onnellinen siitä, että pääsen tekemään tällaisiakin asioita, kun kuulun tähän hienoon ryhmäämme. Pääsin kokeilemaan stailaamista!

Näyttelyssä oli 53:n yrityksen tuotteita. Niitä ei oltu rankattu mitenkään, joten vaarana oli, että mallikodistamme tulisi hurja sekamelska. Kaikki tuotteet kun olivat hyvin eri tyylisiä. Mutta suureksi riemuksemme kodistamme tuli oikein kaunis kokonaisuus. Joku messukävijäkin huokaisi, että miten saisi siirrettyä sen tunnelman omaankin kotiinsa. Sellaisen palautteen kuuleminen teki todella hyvää.


Ja kyllä sitä hyvää palautetta tosiaan tuli! Kolme päivää pelkkää kehua ja kiitosta - se kuulkaa tekee ihmiselle hyvää! Kun vertaan tätä näyttelyemännän pestiäni normaaliin messureissuun, jossa myyn omia rättejäni, voin sanoa, että kyllä oli eri meininki, kun ei tarvinnut yrittääkään saada mitään kaupaksi. Iloinen mieli vaan pysyi ja pysyi. Epätoivo ei vaaninutkaan nurkan takana.



Olin oikein tyytyväinen keittiöön. Minusta se oli hirmuisen nätti. Oli sääli joutua purkamaan se sunnuntaiu-iltana. Oma kehu haisee, niinkö? Ei toki, sillä keittiön tunnelman loivat ne kaikki hienot tuotteet, joita sain sinne asetella. Siksi haluan tuoda niitä tässä postauksessa nyt oikein kunnolla esiin. Kiitos ja kunnia kuuluu tuotteiden tekijöille. Nyt seuraa siis tämän postauksen mainososuus. Lopettakaa lukeminen tähän, jos mainostaminen kismittää.


Paneliseinän yläosan jouduin tekemään kankaasta. Valitsin valkoista bambua, koska sitä nyt sattuu minulla jostain syystä olemaan aika paljon. Se ei kuitenkaan mielestäni tuonut Jussakan ihania Onnenavaimia ja Elämänlankoja parhaalla tavalla esille. Onneksi niitä oli myös eteisessä, jonka harmaata seinää vasten ne olivat äärimmäisen kauniit. Lepattavaa seinää vasten oli myös hiukan hankalaa saada Mahekan ihanaa vintagetapetista ja ompelukehyksestä tehtyä kelloa asettumaan suoraan.



Mutta pöydälle oli helppo loihtia kiva aamiaiskattaus, kun Kirjosillan Johanna oli tehnyt niin upean liinan, jonka värikin oli toiveeni mukainen limenvihreä. Rekvisiitaksi toin muun muassa paahdettuja leipiä, jotka tietysti unohdin yöpymispaikan keittiöön ekana messupäivänä. Paahtoleivät laitoin Loruloimen kangaskoriin PS Design Pajan paahtispihtien kanssa.

Minua hiukan paljon jännitti paneliseinälle rakentamani hyllyn kestävyys, kun Lohikäärmepuun sipulipiilo paljastui livenä noin kolme kertaa suuremmaksi, kuin olin kuvitellut. Huh, mikä helpotus, että hylly ei romahtanut sen painosta, sillä alla olevalla pöydällä oli vaikka mitä särkyvää.

Metkunin kissamainen taloupaperirullateline edusti keittiössäni leikkisyyttä. Samainen Metkuni antoi minun sotkea leikkuulautansa. Autenttisuutta peliin pilkottujen vihannesten ja munien muodossa! Aika hyvin nahistuivat siinä päivän aikana.


Tässä näkyy Lasistudio Jan Torstenssonin kierrätyslasista tehdyt kermanekka ja sokerikko. Heiltä tuli näyttelyyn myös entisestä pullosta muotoiltu kaunis vaasi. Lasista on tehty myös tuo Noituus Designin pirteän keltainen mortteli.


Ullakko-tuotteen kattilahatut ovat muutakin kuin nätit hiipat puurokattilan päällä. Ne ovat nimittäin oikein näppärät pannulaput. Pannulappuja oli kahdelta muultakin yrittäjältä mukana: Loruloimen possupiparilaput ja Kirjosillan herkät pellavalaput ja patakinnas, jotka laitoin roikkumaan seinähyllyn alla olevaan tankoon.

Nunnun oli painanut valkovihreät verhot, jotka roikkuivat keittiön sivuseinillä sekä upeat pellavapyyhkeet.



Minua harmitti, kun Risakon lp-levystä tehty alamanakka ei oikein kunnolla erottunut hyllyltä. Tai erottui se kalenteri, mutta vinyylilevy saattoi monelta jäädä hoksaamatta.

Varsin moni sen sijaan hoksasi Minttumaan keraamisten teepussialusten ja puurokulhojen lempeät tekstit.

Keramiikkaa tekee myös Päivin Öin, jolta mukana oli älyttömän hieno setti. Oli kahdenlaisia koukerokorvaisia mukeja, teepannu ja liikkis suolasirotin.



Lattiallakin näytti hyvältä. TYLLin sini-lime raitamattoa minä ihan rakastan. Kun sitä tarjottiin keittiöön, olin oikein ilahtunut. Matto määrittikin sitten koko keittiön värimaailman.

Kipriikan kierrätyskassi on minusta hirmuisen kaunis. Sitä myydään ymmärtääkseni sekä ihan pelkkänä kassina että yhdessä puisen telineensä kanssa.

Keittiössä piti olla emäntä, tällä kertaa vähän päätön kylläkin. Emäntä oli pukeutunut Kirjosillan pellavaessuun, jonka koristeena oli Minttumaan keraaminen siipikoru. Noinkin pieni yksityiskohta huomattiin, ja sainkin opastaa jonkun asiakkaan messulaitoksen toiselle puolelle saakka Minttumaan osastoa etsimään.



Jos meillä ei olisi ryhmässä verhoilija Nooraa, olisimme joutuneet vähän pulaan kalustuksen kanssa. Mutta Nooran kunnostamat ja hauskasti maalaamat pinnatuolit pelastivat keittiön. Nooran kalusteita olikin melkein kaikissa huoneissa.


Esimerkiksi olohuoneessa ollutta nojatuolia veikkaan yleisöäänestyksen voittajaksi tai ainakin kakkoseksi. Niin paljon sitä ihailtiin. Ja onhan se upea! Vanhat muodot ja moderni kangas, ja lopputulos on ihana! Olohuoneen sisusti TYLLin yrittäjä Marja.

Pukeutumishuoneesta vastasi Nunnun Annukka. Minä en ollut näköjään onnistunut nappaamaan yhtäkään edes semitarkkaa kokonaiskuvaa tästä huoneesta, joten tässä nyt kaksi tällaista.


Tuossa pöydällä ja seinällä oli paljon hienoja koruja. Inhottavaa, että niistä ei nyt ole ollenkaan kuvia.



Neenuskan Hilla loihti huoneen lapselle ja nimesi lapsen Kuuraksi!

Viides huone oli eteinen ja sen sisusti KongaRoon Marika. Tämä oli minun suosikkihuoneeni. Sen seinäratkaisu oli nerokkuuden huipentuma ja tykkäsin tosi paljon huoneen värimaailmasta.

Ei taida yllättää, että minun keittöni oli näyttelyn kirkasvärisin huone. Mutta yleisöä tuntuivat kuitenkin miellyttävän eniten harmaan sävyt ja hillittyä olohuonetta kuulin kehuttavan aivan erityisesti. Oli ihan mahtavan hienoa nähdä, miten antaumuksella ihmiset paneutuivat äänestämään kivointa huonetta ja tuotetta. Toisille vastaus oli heti ilmiselvä, mutta jotkut tutkivat näyttelyn jopa moneen kertaan.



Näyttelyn lisäksi meillä oli Käsityökorttelin myyntiosasto, jonka puski kasaan Pompulan Mia. Kun torstai-iltana myyntiin tuotu tavaramäärä oli levällään osastolla, ei tosiaan käynyt kateeksi Mian urakka. Mutta tosi hienosti hän apujoukkoineen sai niin mahdottoman erityyliset tuotteet istumaan samaan tilaan. Minusta se oli ihan mission impossible.

Lempiriepujakin meni kaupaksi jonkin verran. Niitä tultiin kuulemma vartavasten hakemaan. Kiitos jokaiselle, joka niin teki. Joku osti kahdeksan kappaletta kerralla ja kassavuorolaisen oli kuulemma tehnyt mieli halata häntä minun puolestani! Minunkin tekee mieli halata häntä. Kiitoskiitos!



Kolmantena yhteiskivana meillä oli lavanäytös "Taidon tarina". Siitä on laitettu videotallenne Youtubeen, käykääpä siellä ihailemassa. Näytöksen puuhasi kasaan House of Simonen Pia, joka myös juonsi näytöksen. Ajatelkaa, miten eri alojen ammattilaisia meiltä löytyy ihan omasta takaa. Kaikenlaisia menneisyyksiä sitä voi käsityöyrittäjällä ollakin. Minusta näytös oli ihana. Meillä ei ollut ammattimalleja tuotteitamme esittelemässä, vaan mallitkin olivat omaa porukkaa ja oman väen lapsia. Paitsi vauvan roolia näyttelevä Baby Born, jonka sain siskontytöltä lainaksi.

Pia on se, jonka ansiota koko tämä Tampereen hienous alunperin oli ja joka tässä teki ihan suunnattoman suuren työn. Minulla oli isoja epäilyksiä näin megalomaanisen yrityksen onnistumisesta, mutta onneksi sain pitkän nenän epäilyksineni. Kaikki meni ihan tolkuttoman hyvin. On niin hyvä mieli!

Väsynyt yrittäjäporukka on nyt itseensä varsin tyytyväinen ja minä kiitänkin paitsi oman porukan osallisia, myös ennen kaikkea kaikkia Tampereella Käsityökorttelin kohteilla käyneitä asiakkaita ja myös kaikkia niitä, jotka ostivat jotain kotiinviemistä niiltä sadalta Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän yrittäjältä, jotka messuilla olivat mukana. Vau. Hyvä me ja hyvä te! Edes messuparkissa puhjennut ja tyhjentynyt autonrengas ei saanut minua pyyhkimään hyvää mieltäni pois.

Ja nyt purkamaan sitä autoa...

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hei follaa mua, pliis!


Kun tein Kenille oman Instagram-tilin, se alkoi yllättävän nopeasti saada seuraajia.

Itse löysin myös valtavan määrän niitä aikuisia barbieharrastajia, jotka esittelivät siellä nukkekokoelmiaan tai ompelemiaan vaatteita.


Jotkut kehittävät jatkuvajuonisia tarinoita nukeilleen.

Joillain on aivan mielettömän hienoja valokuvia.


Ja sitten on niitä tolkuttoman taitavia, jotka uudelleenmaalaavat nukkejensa kasvot ja luovat niistä käsittämättömän realistisia mini-ihmisiä.

Vaikka Ken oli minulle ehkä isolta osalta terapiaa hankalalla hetkellä, en halua sitä enää hyljätä hyllylle patsastelemaan, sillä se on avannut minulle aivan ihanan maailman sosiaalisessa mediassa. On niin mukavaa, kun Kenin kuvat Facebookissa saavat tykkäyksiä ja te kommentoitte niitä kannustavasti. Mieletöntä on se, kun Ken välillä saa postitse yllärikirjeitä ihan omalla nimellään. Minun sydämeni heittelee silloin kuperkeikkaa.


Instagramissa Keniä seuraa myös moni lapsi. Sen takia joudun pikkuisen miettimään, mitä sinne latailen. Hector viihtyisi mainiosti Tom of Finland -tyyppisissä nahkareleissään, mutta pelkään sen jo menevän hyvän maun tuolle puolen. Eräs aikuinen barbie-instailija kertoi blokkaavansa lapsiseuraajat, koska hänen nukkensa puuhaavat jos jonkinlaista kyseenalaista toimintaa: harrastavat seksiä erikoisin tavoin, käyttävät huumeita, juhlivat ja rellestävät. Kaikki nuket kun eivät ole kovin kilttejä tyyppejä ja aika usein K-18.


Minusta lapsiseuraajat ovat Kenillä ihan ok, sillä Kenin sanomahan on se, että miehet mekoissa tai miespariskunnat ovat loppujen lopuksi ihan tavallista porukkaa, enkä pane ollenkaan pahakseni, jos myös lapset sisäistävät tämän ajatusmallin Kenin avulla. Mutta se minua aina huolestuttaa tosi paljon, kun ne samaiset lapset pyytävät Keniltä: "Follaa mua, pliis!" Minusta se on kauheaa. Eiväthän ne lapset tiedä, mikä kaamea perverssi minä tosiasiassa olen, vanha pedofiiliäijä, joka houkuttelee lapsia kivoilla nukkekuvilla? Lapset lataavat jatkuvasti kuvia itsestään Instagramiin.

Vai olenko minä nyt taas ihan tarpeettomasti kukkahattutätinä täällä?





PS: Mut follatkaa hei te mua, pliis XD XD XD

Ken Instagramissa @kenseikkailee
Ken Facebookissa
Susannan Työhuone Instagramissa @susannantyohuone
Susannan Työhuone Facebookissa
Minun Playmobil-nukkeni Instagramissa @susannaplays



Ja PS vielä. Pari tuntia aikaa voittaa liput Tampereen kädentaitomessuille!