perjantai 27. toukokuuta 2016

Varsinainen siivouspäivä


Tuli yhtäkkinen sadepäivä. Tällä kertaa se oli aivan tervetullut, sillä minulla oli jäänyt paljon sisähommia rästiin jatkuvan aurinkoisuuden vuoksi. Piti tehdä kirjanpitoa, maksaa laskuja ja sen sellaista. Ja ihan erityisesti piti siivota. Olin saattanut niin työhuoneeni, toimistoni kuin leluhuoneenkin ihan hirveään jamaan.

Kun sain olohuoneen ja toimiston siivottua ja olin siirtymässä barbielandian puoleen, minuun iski mööpleerauspeikko! Ja tietysti illalla siihen aikaan, kun olisi pitänyt olla käymässä nukkumaan.


Meillä on tämä huushollin kalustus ollut vähän vinksallaan viime aikoina, kun olen yrittänyt kalustaa huoneita käytännön, enkä kauneuden sanelemana. Olimme aiemmin siirtäneet vierashuoneen laverit olohuoneeseen, jotta saisimme katsella elokuvia makuullamme ja Sulo saisi pitää päänsä minun sylissäni. Olohuone kalustettiin television ehdoilla, mikä on aika käsittämätön mullistus minun ajatusmaailmassani. Ratkaisu on toki ollut toimiva telkkarin katselun kannalta, mutta todella raskasta minun visuaalisen sielulleni. Mihin vain olenkin olohuoneessamme katseeni suunnannut, olen nähnyt vain rumuutta. Siksi en ole edellisen huonekalushakin jälkeen edes kuvannut kotiamme tänne blogiin. Rumia kuvia rumista huoneista ei ole ollut kovin houkutteleva ajatus.



Niinpä päätin, että nukkua kerkiän myöhemminkin, ja aloin siirrellä huonekaluja. Vein laverit pois olohuoneesta ja otin takaisin käyttöön epämukavan, mutta kauniin muotoisen sohvan, joka oli jo lähtöuhan alla ja opantu toriin myyntiinkin. Sitten hain tallista melkein 20 vuotta sitten Ikeasta ostamani tv-tason (joka nyt haisee öljyltä ja bensalta vain aivan vähän) ja laitoin siihen telkkarin kaikkine miljoonine oheislaitteineen.

Toosaa voi nyt moljotella joko makuullaan sohvalla tai istuallaan nojatuoleissa, mutta kenenkään pää ei enää pääse laskeutumaan toisen syliin. Ehkä me kestämme sen. Kesällä ei kuitenkaan telkkaria katsella, kun Temptation Islandkin loppui. Ja syksyllä minä varmaan jo siirtelen taas huonekaluja.



Rahin käyttäminen sohvapöytänä on ollut ihan toimiva juttu. Siihen saa isolle tarjottimelle laskettua teepannun ja iltapalat, ja siinä voi pitää koipiakin.



Vain yksi ongelma minulle jäi. Yksi lipasto jäi aivan tyhjäksi! Jos sen saisi jotenkin roudattua vinttiin, se olisi siellä jo, mutta kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin homma ei onnistu. Minun pitänee viedä se vuorostaan talliin imemään haisuja bensoista ja öljyistä.


Käänteentekevin uutuus tämänkertaisessa mullistuksessa on se, että barbielandia siirtyikin toimistoon! Valitettava tosiasia on se, että missä minä hengailen, siellä on sotkua ja kaaosta. Niinmpä olen kaaostellut meillä kolmea huonetta yhtä aikaa, mikä on ollut aika kiusallista.

Nyt, kun leluni ovat kaikki yhdessä huoneessa, syntyy kaaosta toivottavasti vain tähän huoneeseen. Ja työhuoneeseen tietysti, mutta sitä lasketa, koska se saakin olla kaaoksessa.



Playmobilmaailma ja Barbiemaailma mahtuivat yllättäen molemmat toimistoon, vaikka ovatkin melko valtaviksi laajentuneita laitoksia. Varisnaiselle toimistotoiminnallehan minä en tarvitse kuin yhden pöydän tietokoneineen ja yhden kaapin papereille. Ja paljon lattiatilaa kirjanpidolle.


Toimisto on kaikkein mahdottomin huone kalustaa. On kolme ovea ja kaksi huonosti sijoitettua ikkunaa ja se ainoa melkein ehjä seinä on pyhitetty lavuaarisysteemille. Nytkin jouduin tekemään sen verran kompromisseja, että tietokone on ikkunaa vasten. Aurinkoisina aamuina on aika mahdotonta tehdä tässä mitään, ennenkuin aurinko siirtyy talon toiseen päätyyn. Saatan joutua harkitsemaan pimennysverhoa.



Kun sekä olohuone että toimisto olivat kuosissaan, oli jäljellä enää kamari / leluhuone / vierashuone / entinen barbielandia. Sen raivaamiseen ja järjestämiseen kuluikin tämä aamu. En saanut oikein kuvattua sitä mitenkään hyvin. Seiniä kiertävät hyllyt Sulon ambulanssikokoelmaa varten. Barbierekvisiitasta jouduin jättämään kaikki lukuisat autot ja muut kulkupelit tähän huoneeseen. Keskellä huonetta ovat laverit, jotka toimivat vieraspeteinä sekä sohvina, kun pelataan lautapelejä.



Nyt silmiäni ei enää särje, kun katselen ympärilleni.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Positiivisuuskummajainen


Meillä on oikeastaan paistanut aurinko vapusta saakka. Eilen kaiketi satoi koko päivän, mutta minä olinkin sen ajan Helsingin hellässä lämmössä. Sade tekee hyvää luonnolle, ja olen iloinen siitä, että se osui juuri Kamppi-päivääni. Eiköhän se ole juuri tämä ihana keli, joka on pitänyt minun päästäni nyt tosi hyvää huolta. Olen ollut mahdottoman hyväntuulinen ja positiivinen, vaikka yritystoimintani on huonommassa jamassa kuin koskaan.


Jouduin luopumaan verkkokaupastani ja siirtymään takaisin ilmaisversioon. Vanha osoite puoti.susannantyohuone.net ohjautuu uuteen karsittuun kauppaan, jonka osoite on susannantyohuone.mycashflow.fi. Muutoksen myötä minulla voi olla kerrallaan myynnissä vain 10 tuotetta ja Matkahuollon pakettisovellus poistui käytöstä. Samoin Tompan verkkokauppa katosi kokonaan. Muuten muutos ei teille päin näy. Minulle se näkyy ensinnäkin sillä, että säästän 50 euroa kuukaudessa, joka juuri nyt on aika hurja summa. Toiseksi se tuntuu siinä, että paluu takaisin sinne ihan alkuun, kuuden-seitsemän vuoden taakse voisi olla henkisesti vähän masentava ajatus. Jos en siis olisi nyt näin positiivisuuspuuskainen!



Kampin Käsityökorttelissa oli kerrankin täydellinen sää! Me olemme olleet siellä 30 asteen helteessä ja jatkuvassa kaatosateessa, joten oli aika hulvatonta kerrankin lähteä kokeilemaan myyntiä optimaalisella ilmalla. Tämäpä todisti kuitenkin sen, että kelillä ei ole juurikaan merkitystä myyntiin. Minun myyntini jäi turhan kauas Narinkkatorin minimitavoitteesta ja sadekorttelissakin myin reippaasti paremmin kuin nyt. Enkä ollut yksin tämän kokemukseni kanssa, sillä tosi moni muukin teki pohjat tällä kertaa. Siitä huolimatta olen todella tyytyväinen tähänkin tulokseen, sillä nyt tililläni on taas rahaa. Iso pinkka laskuja tässä tietokoneen vieressä odottaa maksamista.

Onhan se huolestuttavaa, että kauppa ei käy. Viime viikonlopun Toivolan korttelissakin oli kuulemma ollut epätavallisen hiljaista. Se heittää vähän varjoa tämän kesän päälle, koska olen ladannut paljon odotuksia tuleville myyntitapahtumille. Aivan tuntuu siltä, kuin ihmiset olisivat kokonaan lakanneet ostamasta. En minä sitä ihmettele oikeastaan, sillä ihmisillä on niin paljon kaikkea ja ajattelutapa on varmaan aika yleisestikin muuttunut tavaran vähentämisen suuntaan. En minäkään enää shoppaile muilta korttelilaisilta niinkuin ennen. Kun ei vaan enää ole varaa. Takana ovat ne päivät, kun olen tullut kortteleista kotiin uusi matto kainalossani tai pussillinen pieniä mielitekoja mukanani. Ostamattomuuden kierre siirtyy eteenpäin ja kyllä se tottakai harmittaa, koska niin monen elanto on kaupankäynnistä kiinni. Lopettamispäätöksiä tulee nyt sieltä täältä, ja myös käsityöläisten porukasta.


Itse huomaan palaavani yhä uudelleen työvoimatoimiston sivuille tutkimaan avoimia työpaikkoja, ja jossain takaraivossa se piileskelee... kalvava ajatus siitä, että olen tyhmä, kun en jo lopeta. Mutta (onneksi) en tiedä, mitä muutakaan voisin tehdä. Minulla ei tunnu olevan pätevyyttä mihinkään ja tiedän ihan hyvin, etten selviäisi mielenterveyteni säilyttäen työyhteisöistä, herätyskelloherätyksistä ja aikatauluista, joita en itse päätä. Siksi minä jatkan näiden rättejeni painamista. Olen yhä hengissä, ja meinaan olla vielä pitkään.


Iso kiitos kaikille teille, joita eilen kohtasin Narinkkatorilla! On aina niin ihanaa tavata Lempiriepujen uskollisia käyttäjiä ja blogin lukijoita. On myös kivaa tavata kollegoita, joista tykkään yhä vaan enemmän. Suomen Käsityöyrittäjät ry on työyhteisö, johon kuulun mielelläni.