torstai 28. huhtikuuta 2016

Kivisen pellon kaivaja


Vaikka te olittekin joukolla sitä mieltä, että ojankaivuuni on tarpeetonta, en suostunut uskomaan. Minusta olisi ihan täysi mahdottomuus, että edes paju, kuinka sitkeä sitten onkaan, suostuisi kasvamaan pelkässä hiekassa ja kivissä. Jos tuo hiekka olisi jotenkin hedelmällistä maaperää, niin eikö siellä risteilisi jos jonkinlaista juurakkoa? Sieltä tulee vastaan pelkkiä kivenmurikoita, ja niitä onkin sitten paljon. Ja isoja. Lapio ei uppoa kuin pari senttiä kerralla, ennenkuin taas karahtaa kiveen.



Mutta minäpä silti selvisin tästä koitoksesta! Asiaa auttoi se, että tänään ei satanut. Vaatekerrokset vähenivät, oja piteni. Tein 13 metriä pitkän ojan, jolla on syvyyttä 20-30 senttiä. Nyt se on valmis! Seuraava vaihe on loihtia multa, jolla täytän ojan. Sekoitan sen kompostista, hiekasta ja tuhoamistani mansikkapenkeistä. Siinä kohtaa minä uskon teitä, että pajulle kelpaa vähempikin kuin Biolanin Mustamulta.


Olin ajatellut ostaa pajut pajutilalta, mutta joutuisin ajamaan niiden takia 250 km. Aloin miettiä, josko sittenkin keräisin pajut itse. Nyt pyydän teiltä mielipiteitä, ostanko viljeltyä pajua vai lähdenkö puskiin? Onko viljelty paju varmempaa juurtumaan?

Olen todella tyytyväinen siitä, että oja on nyt valmis! Kaivoin sitä tänään neljä tuntia yhteen putkeen. Kalorinkulutus = lapiointi x voimakas rasitus x neljä tuntia = 2000 kcal! Minunhan pitäisi aina tehdä jotain ruumiillista työtä! Saisin syödä herkkuja vaikka kuinka paljon, jos kuluttaisin näin paljon joka päivä.



tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kuuleeko Strömsö?


Heräsin auringonpaisteeseen ja linnunlauluun. Mikä mahtava päivä tulossa! Juuri sopiva alkaa kaivaa kuoppia pajuaidalle, jonka istutamme sekä radanvarteen että kaislikkomme reunaan. Aamupala nassuun ja pihalle!

Ensimmäinen sadepisara tipahti juuri sillä hetkellä, kun iskin lapioni kärjen kivikovaan maahan. Miten minä oikeasti taas kuvittelin, että jokin puutarhanhoidollinen homma voisi minulta sujua? Radanpuolen maa on kovaa, tiukaksi tampattua tienpohjaa. On aivan turhaa edes yrittää kaivaa siihen uraa millekään elävälle aidalle.


No, pihalla on pehmeämpää. Ajattelin, että sen minä ainakin voin nyt kaivaa. Ensimmäinen lapion polkaisu jo muistutti minua siitä, miten paljon inhoan kaivamista. Muutama seuraava muistutti minua siitä, miten kelvotonta on maaperä meidän tontillamme. Kymmenen senttiä multaa, sen alla puoli metriä hiekkaa, jonka alla kovaa, puhdasta savea.  Pieni ura pajuaidalle ei riitä. On tehtävä hervoton oja, joka täytetään hyvällä mullalla.


Kaivoin kiihtyvässä sateessa ja hyvä tuuleni valui hiki- ja vesipisaroiden mukana maahan. Sateessa kaivaminen on vielä inhottavampaa, kuin kaivaminen ilman sadetta! Tulin vihaiseksi. Mietin, miten tästä selvitään helpommin. Minikaivurin vuokra 130 euroa vuorokausi, suursäkki multaa 150 euroa... Viha muuttui epätoivoksi. Rahalla saisi. Minun ainoa vaihtoehtoni on jatkaa kiukkukaivamista. Onhan se hyvää liikuntaa, kaloreita kyllä kuluu. Jos jaksan kaivaa kaksi metriä päivässä, viikossa minulla on jo ihan hyvä oja. Lupaavat kaatosadetta koko viikoksi.