perjantai 12. syyskuuta 2014

Kiiretiedotuskiire!


Pitäisi jo pakata autoa kovalla kyydillä, mutta sitä ennen tärkeitä tiedotusasioita.

Kenillä on yleisön pyynnöstä nyt ikioma Instagram-tili. Kaikki Kenin ystävät voivat siis kätevästi seurata sieltä Kenin seikkailuja ja tänään alkavaa matkaa isolle kirkolle, eli Helsingin Käsityökortteliin. Ken löytyy tunnuksella @kenseikkailee.

Kenin korttelireissun kuvat ilmaantuvat myös minun facebook-sivulleni.


Käsityökorttelissa on tällä kertaa jotain ihan uutta, nimittäin keppihevosrata! Ahdin Tilan maailman nätein kauppa-auto tuo paikalle kunnon esteradan, jolla niin lapset kuin aikuisetkin pääsevät laukkaamaan... tai ravamaan tai pukittelemaan tai mitä niillä kepparilla ikinä tehdäänkin.

Radalle pääsee omalla keppihevosella tai sellaisen voi ostaa tai lainata myös Ahdin Tilan kauppa-autosta! Ja muuten, olen kuullut huhuja, että ihan noille Kenin kokoisillekin kansalaisille löytyisi sieltä sopivia keppareita, joten ottakaapa muoviset ystävänne mukaan.

Olemme Narinkkatorilla lauantaina klo 10-18. Tervetuloa!

Tähän tulee Kenin kuvia matkan varrelta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Enemmän kuin tarpeeksi


Tänään alkoivat työväenopiston kurssit. Olen ilmoittautunut kolmelle kurssille ja pelkään hiukan, että siinä on vähintään kaksi liikaa. Mutta ainakin näin ensimmäisten tuntien jälkeen olen vielä ihan innoissani.

Iltapäivällä uskaltauduin kansallispukukurssille, jota vetää Soja. Hän kertoi kansallispukujen historiasta niin innostavasti, että en tiedä, miten maltan odottaa ensi keskiviikkoa ja oman puvun alullepanemista. Minulla oli jonkinlaista rimakauhua puvun ompeluun, mutta jotenkin se vaan katosi. Kun ei kuulemma ole kiire; tekeminen on vielä tärkeämpää kuin se valmis puku. Ajattelinkin tavoitella sitä, että saisin vain liivin tehtyä tässä ensimmäisen talven aikana. Ja jos en saa, niin sitten en.



Siitä jatkoin ihan lennossa suoraan venäjän alkeiskurssille. Tutustuimme hiukan kirjaimiin ja muotoilimme suillamme erilaisia ässiä. Seitsemässä erilaisessa ässässä onkin opettelemista. Opettaja oli älyttömän hauska tyyppi ja uskon, että hänen johdollaan kielenopiskelu voi ihan todellakin olla erittäin kivaa.

Venäjän oppiminen onkin sitten kaiketi vielä pidempi projekti kuin tuo kansallispuvun ompeleminen. Minulaiselleni kaikkihetimullenyt-tyypille molemmat uudet harrastukset ovatkin siksi aika eksoottisia.



Huomenna alkaa vielä puutyökurssi. Siinä hommassa valmista syntyy toivottavasti nopeammin. Aikomuksenani on nikkaroida Kenille asuntovaunu. Ja jos saan sen valmiiksi ennen kevättä, saatan alkaa sahailla osia omaa ruumisarkkuani varten.

Perjantai-illoiksi on tiedossa vielä vesijumppaa. Näin aktiivista talvea minulla ei olekaan aikoihin ollut. Toivottavasti kykenen jotenkin keskittymään myös työntekoon kaiken uuden mahtavuuden keskellä!

Tällä viikolla en nimittäin ole onnistunut yhtään tekemään rättejä, vaikka se olisi ollut ehdottoman tärkeää. Helsinkiin lähden siis vielä pienenmmän varaston kanssa kuin Jyväskylään, mutta ei se mitään. Eivät ne kokonaan siellä lopu, vaikka jotkut mallit saattavatkin loppua.



Ja Ken tulee mukaan tälläkin kertaa - facebookkilaiset äänestivät niin. Tällä kertaa en kuitenkaan laita kuvatykitystä Instagramiin enkä tänne blogiin, vaan pelkästään Facebookiin.

maanantai 8. syyskuuta 2014

"Mistä moinen Ken ja mikä niinku on hänen historiansa?"

Aika hyvä kysymys, eikö? Tämä on esitetty muutamaan kertaan viikonlopun aikana, ja mielellänihän minä valotan Kenin ja itseni yhteistä historiaa niille, jotka eivät sitä vielä tunne.

Kaikki alkoi viime vuosituhannella siitä, kun ystäväni Heather ihaili Keniä. Ken kun oli melkoinen tyyppi: Ken on luonut sinitaivaan... Tiellä Ken vaeltaa, Ken aasilla ratsastaa... Siihen aikaan minä olin mainostoimistossa töissä ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli rahaa niinkuin "tavallisilla ihmisillä". Niinpä ostin Heatherille synttärilahjaksi luistelija-Kenin. Tuntui ihmeellisen mukavalta voida ostaa ystävälle jotain niin kallista ja turhaa, silti sellaista, joka lahjan saajaa takuulla miellyttäisi. (Sittemmin Heatherin Barbie-kokoelma on kasvanut hämmästyttäviin mittoihin.)


Itselleni alkoi kehittyä lievä Ken-kateus. Halusin päästä ompelemaan pieniä vaatteita. Niinpä eräänä iltana, kun vaelsin pakkasessa kotiin elävänmallinpiirustustunnilta, päätin poiketa marketin kautta. Ostin sieltä ikioman Kenin. Se oli komeista komein Ken, Shave ´n Style Ken, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Koska halusin ommella myös naisten vaatteita, ostin samalla halvan perusbarbien. Siinä kohtaamisessa ei ollut rakkaudentunteita mukana.

Silloinen poikaystäväni ei sitten tajunnut yhtään tätä koko touhua. Hän ihan oikeasti otti nokkiinsa siitä, että Ken pääsi viereeni nukkumaan.


Ompelin lukuisia asukokonaisuuksia nukeilleni, valokuvasin ne ja photoshoppailin niihin asiaankuuluvat taustat. Tein nettisivut, jonne latasin kuvat ja kaavoja vaatteisiin. Kenin vartalolle oli kiva ommella, mutta miesten vaatteet eivät inspiroineet. Barbielle oli innostavampaa kehitellä asuja, mutta sen vartalo oli ihan mahdoton eikä tylsä tyttö puhutellut minua.

Jokusen vuoden kuluttua  kohtasin lehdessä kuvan Jarkko Valteesta ja drag queenien jumalaisuus iski tajuntaani lopultakin oikein kunnolla. Ken sai ensimmäisen mekkonsa tuolloin, se oli vuonna 2003. Osallistuin erään yhdistyksen järjestämään barbienvaatekilpailuun ja sijoituin kisassa kolmanneksi Kenin silkkisellä iltapuvulla, jossa oli haahkanuntuvapuuhka. Järjestävän tahon edustaja tuli supattamaan korvaani palkintojenjakotilaisuudessa, että jos se mekko olisi ollut Barbien päällä, olisin voittanut.


Sen jälkeen Ken viihtyikin enimmäkseen siinä samaisessa iltapuvussaan, ja sai muitakin mekkoja. Sitten elämääni tuli Sulo, joka ei tunne mustasukkaisuutta muovinuken vuoksi, eikä edes kyseenalaista sitä, miksi Kenillä on mekko. Sulo on myös viihtynyt mainiosti Jarkon ja Oskun drag shown katsomossa kerta toisensa jälkeen.

Välillä Ken on seissyt pitkiä aikoja eteisen hyllyllä keräämässä pölyä haahkanuntuvapuuhkaansa, mutta viime aikoina olen jälleen aktivoitunut harrastamaan sen kanssa. Ken on saanut uusia vaatteita, kuten tiedättekin, ja päässyt mukaan niin Teneriffalle kuin Venäjällekin. Mitä enemmän minä sen kanssa puuhailen, sen elävämmäksi ja rakkaammaksi se muuttuu. Se on hauskaa.



Kun päätin ottaa Kenin nyt mukaan Jyväskylän Käsityökortteliin, huomasin aluksi, että tällä kertaa olikin todella vaikeaa kaivaa se esiin vieraassa ympäristössä ihmisten keskellä. Kun kuvasin Keniä vilkkaalla kävelykadulla, minä tunsin itseni tosi noloksi. Samoin kuvatessani sitä hotellin aamupalalla, kun ympärillä oli kymmeniä asiallisia hotellivieraita.

Mutta onneksi kävi niin, että Kenin seikkailut keräsivät Facebookissa niin hurjan määrän tykkäyksiä ja myös innostuneita kommentteja, että se kannusti minua jatkamaan. Hoksasin, että on ihan idioottimaista nyt yhtäkkiä noloilla sitä, mitä olen, ja niinpä Kenin kanssa liikuskelu ei enää hävettänyt. Reissu sai ihan uutta sisältöä siitä, että tiesin Kenillä olevan faneja, jotka odottivat seuraavaa kuvaa - jopa aamuyöllä oli eräs käynyt katsomassa, onko jotain uutta julkaistu!


Oli hauskaa, miten jotkut korttelivieraista halusivat ottaa kaverikuvan Kenin kanssa ja miten moni kertoi seuranneensa Kenin matkaa. Olin ilahtunut niistä vanhoista rouvista, jotka olivat aivan innoissaan Kenin mekosta ja hämmennyin niistä pikkulapsista, jotka silminnähden eivät oikein sulattaneet sitä, että Kenillä on mekko.

Moni yhdistää Kenin nyt Conchita Wurstiin. Conchitahan on jumalainen, ja minulla menee iho kananlihalle joka kerta, kun kuuntelen hänen euroviisubiisinsä. Tottakai olen ihan lääpälläni häneen, mutta totuushan on, että Ken ei todellakaan ole saanut vaikutteita ihanasta Conchitasta. Kenillähän on ollut mekko-parta-yhdistelmä jo 11 vuoden ajan.


Mutta kuten Conchitallakin, Kenillä on tärkeä sanoma kaikille meille, ja erityisesti meistä pienimmille: "Ei ole olemassa tyttöjen värejä ja poikien värejä. Ei siinä ole mitään väärää, että poika haluaa laittaa hameen päällensä. Eikä ole mitään outoa siinä, jos tyttö tykkääkin eniten avaruusjutuista, kaivureista ja puissakiipeilyistä. Kaikkien pitää saada olla sellaisia kuin ovat."



PS. Käsityökorttelissa meni hyvin. Myynti oli hyvä, vaikka välillä oli tosi hiljaisia aikoja. Paikka, Toivolan Vanha Piha, oli mielettömän upea. Asiakkaat olivat ihmeellisen ihania, kuten viime keväänäkin Jyväskylässä; yhtään hinnanpäivittelyä tai minäpäteentämänkotona-kommenttiakaan en kuullut. Suurensuuret kiitokset kaikille asiakkaille ja yrittäjäkollegoille!



perjantai 5. syyskuuta 2014

Voi sitä Keniä!


Juuri kun minulla oli kaikki valmiina Käsityökortteliin lähtöön, ilmoitti Ken haluavansa tulla mukaan. No niin, mitä pakataan mukaan, tarvitaanko iltapukua... näitä onkin hyvä miettiä näin viime tipassa.

Ken on varmasti hyväksi avuksi Riepukioskilla, mutta eihän sillä ole mitään asiaankuuluvaa vaatetusta siihen tehtävään. Mahtaisinko ehtiä ommella sille jonkun myyntiessun vielä illalla hotellissa?

Te voitte seurailla Kenin korttelireissua Jyväskylään Instagramissa, Facebookissa ja toivottavasti myös tässä postauksessa, jos tuohon alle alkaa ilmestyä kuvia matkan varrelta.

torstai 4. syyskuuta 2014

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta...


... valtava harppaus meille. Nimittäin tämän kesän ikkunashow on päättynyt! Saimme kaikki pokat paikoilleen! Se tarkoittaa sitä, että ulommaisten pokien ulkopinnat ovat nyt ihan valmiit! Koko talon osalta! (Paitsi vintti, mutta sitä ei lasketa.) Aaltoja!


Kolme kesää meni, että tähän pisteeseen päästiin. Minä katselin tänä kesänä vähän kelloa eri työvaiheissa ja laskeskelin, paljonko työtunteja tähän on uponnut, noin niinkuin keskimäärin.

YKSI IKKUNA:
- pokien irrottaminen 5 min
- metalliosien irrottaminen 15 min x 4 = 60 min
- lasin irrottaminen 30 min x 6 = 180 min
- maalien raaputus 80 min x 2 + 120 min x 2 = 400 min
- metalliosien puhdistus ja ruosteenpoisto 5 min x 4 = 20 min
- metalliosien kiinnitys 10 min x 4 = 40 min
- öljyäminen 5 min x 2 + 8 min x 2 = 26 min
- maalaaminen 15 min x 2 + 25 min x 2 = 80 min
- maalaaminen 10 min x 2 + 20 min x 2 = 60 min
- maalaaminen 10 min x 2 + 20 min x 2 = min
- pokien laittaminen paikoilleen 5 min
YHTEENSÄ 935 minuuttia eli 15 ja puoli tuntia.

Näitä ikkunoita on koko talossa 13 kappaletta. Se meinaa kahtasataa tuntia. Uuh. Tähän ei ole laskettu puusepän työtunteja, vaan pelkästään meidän oma työpanoksemme. Aika hurja raha tuosta olisi pitänyt pulittaa ammattilaisella teetettynä, vaikka tottunut tekijä olisikin selvinnyt ehkä puolta nopeammin.


Mutta jotta tässä ei nyt ihan pilvissä pääsisi leijumaan, niin muistutan itseäni, että urakasta on tosiaan tehty vasta ne ulkopokien ulkopinnat. Jäljellä on vielä kaikkien ulkopokien sisäpintojen maalaaminen vähintään neljään kertaan valkoisella maalilla. Tätä aloitellaan ensi keväänä.


Ja sitten tulevat karmit. Ne pitää raaputtaa, mahdollisesti korjata, ja sitten öljytä ja maalata taas sen miljoonaan kertaan. Tämän jälkeen vuorossa varmaankin on talon ulkoseinien lateksinpoisto sekä petrooliöljymaalaus. Joskus kahdeksankymppisinä me varmaan pääsemme kunnostamaan ikkunoiden sisäpuolisia pokia.


Että ihan turhaan minä tässä haaveilen muovimatottomista lattioista ja lasivillattomista eristekerroksista.

Lupaan, etten koskaan enää osta yhtäkään liian suurta vanhaa taloa.


PS. Käsityökortteli, Käsityökortteli... Jyväskylä... tehän tiedätte!