keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Sisustusprojekti pienoiskoossa


Tavaran vähentämisprojektini yksi parhaista eduista on se, että täällä syntyy lisää tilaa uusille tärkeille tavaroille!


Minulla alkoi olla aikamoinen ongelma Kenin maailman kanssa, sillä se rupesi viemään ihan törkeästi tilaa toimistosta. Väliaikaiseksi tarkoitetut huonelavasteet jäivät pysymään ja siinä vaiheessa kun mietin, miten saisin kolmannen kerroksen lisättyä rakennelmaan niin, että vielä ylettäisin leikkimään siellä, totesin, että nyt ollaan saavutettu se piste, josta ei vaan enää voi jatkaa eteenpäin. Lavuaari, jossa pesen painoseulat, alkoi olla aika ahtaalla. Kiusallinen tilanne.



Kun olin painamassa sunnuntaiaamuna Lempiriepuja, minulle yhtäkkiä valkeni, miten ongelma ratkeaa! Sinä oli silmieni edessä työhuoneen kaappi, joka sisälsi varsin tarpeetonta tavaraa. Ne uudelleensijoittamalla roskiin/vinttiin/kierrätykseen, saisin Kenille ja kumppaneille aivan tajuttoman kokoisen kerrostalon!

Rakensinkin jo kaappiin hyllyt ja siirsin olemassaolevat "huoneet" tähän uuteen "taloon".Ja silti siellä on tilaa vaikka mille! Suunnittelen kylpyhuonetta, patiota, taiteilijan ateljeeta... Kaapin huono puoli on se, että se on pimeämpi kuin aiempi porrastettu viritelmäni, ja saatan joutua opiskelemaan sen valaistusta. Mutta sen suuri etu on se, että kaikki pienet hienoudet ovat ovien takana suojassa pölyltä.



Koska tehän tiedätte millainen olen, kun uusi innostava projekti alkaa, jouduin tekemään itseni kanssa tiukan sopimuksen. En saa nikkaroida nukkemaailmaa eteenpäin, ennenkuin olen painanut päivittäisen tavoitteen eli sata rättiä. Kevään Käsityökortteleita varten kun tarvitsee olla ainakin tuhannen kappaleen varasto siltä varalta, että joku sattuu jotain ostamaan. Eli nyt päivät alkavat painohommilla ja vasta kun ne on saatu päätökseen, saan päästää itseni kaapin kimppuun.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Käsitöillä ei elä tai sitten elää


Tykkään yrittäjistä, jotka tajuavat jakaa jotain hyvää ilmaiseksi. Yksi sellainen on Liisa Tuimala, joka on juuri saanut valmiiksi sähköisen kirjan yrittäjäksi ryhtymisestä. Liisa tunnetaan Nouseva Myrsky -yrityksen takaa ja olen seuraillut hänen blogiaan jo siitä saakka, kun hän vielä puuhaili söpöjä ja sekalaisia käsitöitä, joilla ei kukaan olisi elänyt. Sitten Liisa keksi oman upean tyylinsä, perusti yrityksen ja todisti sen, että kyllä käsityöllä voi elää.

Luin Liisan kirjan kokonaan lounasta syödessäni, eli se on nopealukuinen ja varsin kohtuullisen mittainen paketti täynnä hyviä, pohtimisen arvoisia asioita jokaiselle, joka haaveilee käsityö- tai designyrittäjyydestä. Lukiessani totesin sen sisältävän paljon myös sellaista, joita myös meidän viisi vuotta yrittäjänä olleiden kannattaisi miettiä aika huolella. Jokunen kohta oli niinkin napakkaa tekstiä, että ihan kirpaisi niitä lukea.


Liisan kirja painottuu imagonrakentamiseen, joka ihan oikeasti on todella olennainen osa jokaisesta yritystä. Erityisesti minua ilahdutti se, miten hän suosittelee lainanottamisen uhallakin teettämään yrityksen visuaalisen ilmeen ammattilaisella. Tiedän sen olevan jo ajatuksen tasollakin täysi mahdottomuus suurelle osalle alkavista yrittäjistä, saati sitten taloudellisesti.

Jäin pohtimaan omalta osaltani montaa kohtaa. Edellämainittu visuaalinen ilme on yksi sellainen. Olen tietysti tehnyt kaiken itse, koska minulla on sen alan koulutus. Ongelma on, että olen liian lähellä itseäni ja luultavasti myös minä hyötyisin siitä, että joku muu tekisi yritykselleni ilmeen. Viime aikoina, ehkä kevään ansiosta, tai ehkä hiljaisen myynnin ja ylimääräisen vapaa-ajan siivittämänä, olen jo listannut to do -listalleni kotisivujeni ja yritysilmeeni päivittämisen. Se ei ole helppo tehtävä, koska olen tosi tiukasti jumissa oranssi-ruskeaan, auttamattoman vanhanaikaiseen värimaailmaani ja Suoma-sammakkoon, jonka olemassaololla ei ole mitään yhteyttä yritykseeni ja siihen, mitä yritys tekee. Entäpä jos antaisinkin koko homman ulkopuoliselle tekijälle? Toinen kysymys on, kannattaako ylipäänsä muuttaa mitään vain siksi, että on itse kyllästynyt? Oranssi Riepukioskini on kuitenkin jo pieni brändi, joka erottuu myyntitapahtumissa (vaikkakaan ei ehkä edukseen...). Juuri se, että ilme pysyisi tunnistettavana, mutta raikastuisi, olisi homma, jossa toinen ammattilainen olisi enemmän kuin paikallaan. Itse kun sokeutuu niin helposti omille hommilleen.



Liisa antoi esimerkkejä paskasta yritysnimestä, joka oli kuin piikki lihaani: "Korut by Liisa / Liisanvakerrykset.net / Liisan korumaa". Olen inhonnut omaa Susannan Työhuone -nimeäni alusta asti, mutta sen kanssa kävi vahinko. Olin aloittanut jo yrittämisen kaltaisen toiminnan sennimisen sivuston kautta, joten nimi jäi yritykseni taakaksi kun perustin toiminimen ja maistraatissa tajusin, ettei minulla ole nimeä yritykselleni. Jatkuvasti joudun vastaamaan eri tahoille: "Kyllä, se on yritykseni virallinen nimi" ja joka kerta se hävettää minua. Mutta nyt olen tempoillut Susannan Työhuoneena melkein viisi vuotta ja se löytyy satavarmuudella guuglella, joten tunnen olevan täysin mahdotonta enää ruveta vaihtamaan nimeä. Hassuksi asian tekee sekin, että käytän Susannan Työhuone -sanaparia myös vesileimana nukketileilläni Instagramissa. Tietysti se on tämän bloginkin nimi, vaikka blogini on aivan liian henkilökohtaisilla asioilla täytetty päiväkirja, eikä yritysblogi. Jos jotenkin vain keksisin hyvän ja napakan, kuitenkin itseni näköisen tavaramerkin tai aputoiminimen, voisin pitää Susannan Työhuoneen kattonimenä kaikelle sille, mitä teen ja siirtyä yritystoiminnassa käyttämään jotain älykkäämpää nimeä. Varsinkin, jos jossain vaiheessa päätän alkaa jälleen harjoittaa tukkumyyntiä ja hankkia jälleenmyyjiä, olisi joku ammattimaisemmalta kuulostava nimi sopivampi tyylikkäisiin putiikkeihin.



Liisa puhuu painavaa asiaa myös siitä, miten työhuoneen sijaitseminen omassa kodissa aiheuttaa sen, että pian huomaa olevansa töissä 24/7. Tai sitten voi käydä kuten minulle, eli huomaa olevansa töissä aivan liian harvoin. Uskoakseni paras tilanne on niillä, joilla on mahdollisuus laittaa työhuone erilliseen rakennukseen kohtuullisen lähelle kotia. Minulle kotona sijaitseva työhuone on yhtälailla kirous kuin siunauskin. Siihen kiroukseen Liisalla oli hyviä vinkkejä. Pitää suunnitella etukäteen itselleen työajat ja vapaapäivät ja pitää niistä kiinni. Tämä systeemi, jota minä noudatan, on omasta mielestänikin täysin järjetön: töitä tehdään silloin, kun siltä tuntuu tai silloin, kun on jo ihan pakko.

Tämä pieni kirjanen ilmaantui kyllä varsin sopivaan saumaan, sillä olen tässä alkuvuoden ajan vajonnut yhä suuremman epäuskon valtaan oman yrittämiseni suhteen. On aika avata silmät, katsoa peiliin ja korjata asennevammat.

Toisaalta kaikkia ohjekirjoja lukiessa kannattaa muistaa, että se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Tärkeintä on rehellisyys itseään ja asiakkaitaan kohtaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Päivänsankari Kerttu


Tänään meidän Kerttumme täytti kaksi vuotta. Se on etappi, jonka pelkäsin jäävän saavuttamatta. Kun me ostimme hamsterin, minä luin hoito-ohjeita ja sain tietää, että mitä paremmassa hoidossa  hamsteri on, sen iäkkäämmäksi se elää. Eli minulle, jonka täytyy olla kaikessa aina hyvä, se tarkoitti sitä, että jos Kerttu kuolee alle kaksivuotiaana, olen epäonnistunut sen hoidossa. Stressasin sen hyvinvoinnista ihan hirveästi ensimmäiset puoli vuotta, ennenkuin aloin vähän rentoutua. Sitten Kepa täytti vuoden ja aloimme pelätä sen kuolemaa. Joka ikinen aamu olemme sen jälkeen käyneet tarkistamassa, että ruoka on yöllä syöty ja Kerttu on hengissä.

Nyt voin sanoa, että olemme onnistuneet hienosti tässä pikkusilakan vanhemmuudessa. Olen todella ylpeä meistä! Kerttu on ihanan onnellisen oloinen pieni olento, joka luottaa meihin liikuttavalla tavalla. Vaikka se päästetään vapaaksi lattialle juoksentelemaan, se viihtyy erinomaisesti meidän kyljessämme ja otettuaan spurtteja pitkin seinänvierustoja, se palaa aina meidän kainaloomme. Se tuntuu tolkuttoman hyvältä.

Synttärisankari iloitsee lahjastaan.


Sille ei ole tullut minkäänlaisia häkkieläimen neurooseja, joita pelkäsin aivan hysteerisesti, koska neuroottinen eläin on kärsivä eläin ja minä en olisi pystynyt elämään sen tiedon kanssa, että olen neurotisoinut viattoman pikkutyypin.

Vaikka Kerttu on nyt siis seniori, se on yhä vilkas ja reipas. Nyt minusta tuntuu siltä, että se elää varmaan seuraavatkin kaksi vuotta. Sillä rehellisesti sanoen, vaikka se on tuonut elämäämme pelkkää hyvää ja rakastamme sitä ihan hirveästi, niin kyllä sen olemassaolo tuo mukanaan tiettyjä rajoituksiakin. Me haaveilemme matkustelusta, jonka aika on vasta sitten, kun Kertusta aika jättää. Emme tule hankkimaan Kertun jälkeen toista lemmikkiä, vaikka ihan takuulla tulemme tuntemaan houkutusta siihen. Koska eipä paljon mikään tunnu minusta paremmalta, kuin luottavainen pikku jyrsijä, joka tulee omasta tahdostaan käteeni.




Minusta on hauskaa, miten minun ja Sulon leluharrastuksesta on tullut koko perheen yhteinen juttu nyt, kun Kerttukin on otettu osaksi sitä maailmaa. Aloitimme rakentamalla sille sokkeloisia taloja legoista, joissa se ihan innokkaasti sinkoili ja etsi piilotettuja auringonkukansiemeniä. Kun Sulo keksi kerran viedä Kertun kyläilemään Kenin mökkiin, havaitsimme sen viihtyvän Kenin vieraana ihan ennennäkömättömän hyvin, eikä sillä ole koskaan sieltä mitään kiirettä pois. Kutimet vaan pitää muistaa aina ottaa pois ennen Kertun saapumista.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ilahdutushaaste


Minusta blogimaailmassa kiertävä ilahdutushaaste on tosi kiva idea. Se menee näin:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Saat itse päättää haastettavien määrän. 
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
  •  Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Minä sain jo Heiniltä oman ilahdutukseni tämän virtuaalisen kortin muodossa, vaikka en kerinnyt haastetta edes jatkaa eteenpäin. Haastan Liioliin, koska hänen bloginsa on ollut minulle tärkeä ja lisäksi hän on ilahduttanut minua tuomalla kerran ihan uskomattoman ihanan lahjan Kenille.

Nyt pitäisi vaan keksiä, miten onnistuisin ilahduttamaan Liioliitä yhtä paljon!


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Jos ei vaan...


... ole mitään asiaa, niin on vaikea kirjoittaa mitään. Olemme taas kerran juttadieetillä. Tämä on jo kolmas kerta. Sama kaava toistuu uudelleen ja uudelleen. Vuoden alussa jutataan, kesä ollaan hoikkia ja onnellisia, syksyllä aletaan huomaamatta taas herkutella kohtuuttomasti, talvi menee aivan tärviölle ja vuoden vaihteessa ollaan taas pullukoita ja itseinhoisia. Kiva kierre. Sanovat, että jojoilu on tosi epäterveellistä, mutta mites sitä muuten ihminen mitään oppii, kuin yrittämällä uudelleen niin kauan, kunnes oppi menee perille. Ja tänä vuonna me emme olleet aivan yhtä pulskia kuin kahtena edellisenä vuonna, joten olemme siis jotain sentään onnistuneet sisäistämään!


Kevään tulo on helpottanut paitsi makean himoani, myös suhtautumistani työhön. Olen taas alkanut hiukan löytää intoa rättihommiin, vaikka myynti jatkuukin yhä kovin hiljaisena. Olen päättänyt lähteä muutamiin Käsityökortteleihin kevään aikana. Tulossa on reissuja ainakin Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun.



Osallistun vain sellaisiin kortteleihin, joiden kustannukset pystyn minimoimaan. Helsinkiin lähdemme Sojan kanssa yhdellä autolla. Teemme kaamean pitkän päivän lähtemällä liikkelle jo ennen heräämistä ja palaamalla yömyöhällä kotiin. Hotellinukkumisia ei tule lainkaan ja harminamme on vain yhden auton bensat ja pysäköintiongelma. Kun ruokakin tehdään valmiiksi eväsrasioihin mukaan, niin kulut ovat minimissään. Tamperelle joudun lähtemään itsekseni, joten bensakulut ovat suuret, mutta selviän uskoakseni vain yhdellä yöpymisellä ja sen teen siskoni nurkissa. Ja taas eväät valmiiksi etukäteen. Oulu on vielä suuri kysymysmerkki. Toivon, että Sulo voisi järjestää itselleen vapaata siihen, jotta voisimme pitää sen lomailuna ja kulkea pohjoiseen kiireettä ja ajan kanssa.