torstai 16. huhtikuuta 2015

Yksi etappi saavutettu


Viime kesänä päätimme, että minun on opittava käyttämään moottorisahaa, koska minulla täytyy olla taidot selvitä, jos Sulolle käy jotain. Talvella Sulolle sattunut olkapään sijoiltaan meno oli pieni konkreettinen muistutus siitä, että se moottorisaha on yhä kesyttämättä.

Eipä ole enää!

En ollut osannut lainkaan kuvitella, millaista moottorisahailu olisi. Miten hämmentävä tunne se ensikoskeutus puuhun sitten olikaan, kun saha upposikin kuin kuuma veitsi voihin. Eihän siihen tarvittu voimaa lainkaan!


Vaikka homma oli kevyempää ja suojavaatteissakin pystyi liikkumaan helpommin kuin olin luullut, niin veikkaanpa, että huomenna minulla on joka ikinen lihas kehossani aivan kipeänä. Parin tunnin touhuamisen jälkeen olin niin väsynyt, että jouduin lopettamaan pinon kesken.

Kerkesin silti pilkkoa kelpo kasan klapeja ja kaataa kolme (pientä) puuta. Ihan mahtavaa hommaa! Eikä siinä edes ollut mitään pelättävää! Saha ei vienytkään minua, vaan minä vein sitä. Se ei kimpoillutkaan otsaani eikä tavoitellut ahnaasti sääriluitani.


Ja kaikki, jotka kuvittelevat, että moottorisahausura kannattaa aloittaa kevyellä sähkösahalla, ovat raskaasti hakoteillä. Olen monta vuotta sitten yrittänyt kokeilla sähkösahaa ja se oli kauheaa. Oikea moottorisaha onkin varman ja luotettavan tuntuinen kaveri, mitä en sähkösahaan tutstumiseni jälkeen voinut kuvitellakaan.

Tämä kokemus teki huiman hyvää apeana velloneelle mielelleni. Suosittelen.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Miksi juuri sammakko?


Olen pohtinut Suoma Koikkalaisen kohtaloa. Suoma on siis se sammakkohamo, jonka olette tottuneet näkemään Susannan Työhuoneen verkkopuodissa ja Lempiriepujen tuotelapuissa jo monen vuoden ajan. Nyt päädyin siihen, että annan Suoman jatkaa elämäänsä, mutta piirsin sen uusiksi, koska en ole koskaan tykännyt nopeasti ja kömpelösti piirtämästäni Suomasta ihan tarpeeksi paljon.

Kauneusleikkauksen läpikäynyt Suoma näkyy jo verkkokaupassani, mutta tuotelapuissa entisen mallinen Suoma pysyy vielä pitkään, sillä minulla on niitä kaameat pinot vielä jäljellä.


Sammakkohahmolla ei ole mitään tekoa bambutiskirättien kanssa, mutta sillä on paljonkin tekoa minulle henkilökohtaisesti. Sammakko on nimittäin suurin kauhuni ja pelkoni. Olen mennyt päin tosi monia pelkojani, välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Mutta se ultimaattisin itseni ylitys olisi se, että ottaisin käteeni sammakon. Yäk! Minua puistattaa jo nyt!

En tiedä, milloin olen alkanut pelätä sammakoita ja miksi. En muista. Mutta sen muistan, että olen mielestäni aina nähnyt painajaisia, joissa sammakot uhkaavat minua. Olen unissani kiivennyt niitä karkuun tikapuille ja ne ovat tulleet perässäni. Olen juossut tiellä, joka on täynnä limaisia sakuja ja tuntenut silmitöntä kauhua. Olen yrittänyt tappaa niitä kirveellä, mutta lyönyt aina ohi. Ne ovat tehneet monen metrin loikkia kasvojani kohti, mutta olen herännyt aina ennen tuota vääjäämätöntä ja kuolettavaa läiskähdystä.


Ja ihan oikeassa elämässä olen säikyttänyt kirkumisellani Sulon puolikuoliaaksi vain siksi, että sammakko hyppi sisälle telttaan, jossa olin nalkissa. Ei ole väliä sillä, onko kyseessä sentin pituinen vauvasammakko vai megalomaaninen rupikonna. Jos se liikahtaa, se saa minut hysteeriseksi. Joskus olen yrittänyt kohdata pelkojani. Olen mennyt laiturille, jonka ympärillä sadat rupikonnat ovat kutemassa. Onneksi ne pysyivät vedessä.

Yrittäminen on yhden sortin pelon kohtaamista ja ylittämistä ihan koko ajan. Jo pelkästään se, että perustin yrityksen ja uskalsin, on minulle sellainen suoritus, jota minun ei kannata unohtaa. Sammakko muistuttaa minua siitä. Juuri nyt yrittäjänä oleminen pelottaa minua aivan erityisen paljon. Tai ei yrittäminen, vaan, se, jos se ei sittenkään onnistu. Tarvitsen siis Suoman kertomaan minulle, että pelottavat asiat kohdataan ja voitetaan. Ja jos ei voiteta, niin ainakin voidaan olla ylpeitä siitä, että yritettiin ja uskallettiin.