sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Piipahdus pihalla


Ei, en ole saanut vieläkään työhuonetta valmiiksi. On myös yhä niin pimeää, etten voi valokuvata niitä yksityiskohtia, jotka ovat jotakuinkin valmiina. Huomenna meille tulee sähkömies, joten piakkoin työhuoneessa on vähän valoakin. Valoa on myös mielessäni, sillä olen suunnitellut pelastusta pieleen menneelle lattialle. Jos maalaan sen (tärpätillä notkistetulla) sinisellä maalilla vielä kertaalleen ja vetelen sen päälle lakan, lattiasta voi tulla ihan hieno! Mutta vasta ensi kesänä, kun maalinkäryt voi tuulettaa kunnolla pois.

Välipalana tarjoilen teille kuvan Sulon lempilapsesta eli kompostista. Oikeastaan ruma muovipallo ei ole ollenkaan ruma, kun se on asetettu noin sievästi kahden männyn ja pienen katajan katveeseen. Sulo on pitkään haaveillut omasta kompostista ja sen hän hankkikin heti tänne muuttaessamme. Sulo on meidän aseman kompostivastaava. Minusta tulee ulkohuussivastaava.

1 kommentti:

morso kirjoitti...

Komposti on hieno keksintö. Meillä menee tosi vähän jätettä kaatopaikalle, kun biot menee omaan kompostiin, pahvit ja paperit keräyksiin, suuri osa muusta energiajätteeseen. Mutta komposti on ihana, on tosi palkitsevaa saada sitä mustaa muhevaa maanparannusainetta säännöllisin väliajoin. ;)