lauantai 5. syyskuuta 2015

Kupla puhkeaa

Kuva: Khaled Barakeh 


Säästyn paljolta, kun minulla ei ole enää kavereita Facebookissa. Silloin, kun niitä oli paljon, joka ikinen aamu silmieni eteen avautui taistelukenttä. Milloin aiheena oli seksuaalivähemmistöjen oikeus adoptoida lapsia, milloin transihmisten oikeus käyttää itselleen sopivinta pukuhuonetta. Välillä tehtiin Haavistosta presidenttiä ja välillä itkettiin jytkyjä. Asiat nostattivat suuria tunteita ja vaikka oma kaveripiiriini pääasiassa koostui samanmielisistä, keskusteluihin osallistuivat äänekkäästi myös toisinajattelevat.

Minä otan hyvin helposti kierroksia siitä, mitä Sulo tuossa "mies kertoo" -osiossa nimitti "ihmisten ajattelemattomuudeksi ja vääryydeksi". Sulo on korrekti. Minä kutsuisin sitä ihmisten idioottimaisuudeksi. Niinpä olen vuosien varrella ladellut napakoita sanoja niin koirien kuin lastenkin kasvatuksesta, yrittäjyyden epäkohdista ja kettutarhoihin hyökkäyksistä. Ja lopputulos oli aina sama: juupaseipäs-kinastelu jatkui loputtomiin, oma mieli kiihtyi, kaikille tuli paha mieli ja maailma ei todellakaan muuttunut yhtään paremmaksi paikaksi. Se ei muuttunut paremmaksi silloinkaan, kun kaikilla miehillä oli yhtäkkiä tuuheat viikset tai kun kaikkien profiilikuviin ilmestyivät sateenkaaren värit. Se, että korkeasti koulutetut, hyvällä älyllä ja sydämellä varustetut tuttavani istuivat 24 tuntia päivässä Facebookissa "parantamassa maailmaa" alkoi suoraan sanottuna v*tuttaa minua. Lujasti. Facebook-aktivismi on hyödyttömintä ajankäyttöä, mitä tiedän. Ja silti sorruin siihen koko ajan itsekin. Facebook toi minusta esiin ilkeimmät puoleni.

Halusin jättää Facebookin kokonaan, mutta yrityksen on oltava Facebookissa, jos haluaa olla olemassa. Ainoa vaihtoehtoni oli siis sanoa heihei kaikille niille, jotka olin kavereihini kerännyt. Sillä jos ei ole kavereita, ei ole myöskään taistelutannerta etusivulla.

Se oli oikea ratkaisu. Ei nouse verenpaine enää. Ei tarvitse tietää, että ne idiootit ovat yhä olemassa ja ilmeisesti entistäkin äänekkäämpinä. Saan elää rauhassa siinä omassa kuplassani, jossa minun oikeustajuni on se ainoa oikea. Seuraan vain tahoja, joiden toiminta kiinnostaa minua ja jotka tekevät tärkeitä asioita todellisessa maailmassa. Minun etusivuni täyttyy siis hyvillä uutisilla.

Mutta Facebook on katala. Se heittelee silmiini niiden parin jäljelläolevan kaverini kavereiden julkaisuja, joissa taistelu jatkuu yhä. Pakolaisteema läpäisi turva-aitani ja tunkeutui suloiseen kuplaani. Olen järkyttynyt. Tämäkö on Suomi tänään?

Kuva: Khaled Barakeh 


Kuva Välimereltä ajatuneesta pienen pojan ruumiista pysähdytti minut. Miksi se ei kosketa jokaista? Miksi on ihmisiä, jotka näkevät tuon pienen ruumiin edustavan raiskaajien, terroristien ja moskeijoiden vyöryä meidän lintukotoomme? Luin kauheita sanoja, joita ihan tavallisen näköiset ihmiset kirjoittavat Facebookissa. Mikä tätä porukkaa oikein vaivaa?

Suomella menee nyt huonosti. Työpaikkoja menetetään, yrityksiä menee nurin, kauppoja sulkeutuu, työttömyys kasvaa. Kyllä. Mutta on maita, joilla menee vielä huonommin.

Jokaisen olisi syytä leikkiä ajatusleikkiä. Tässä on sinun kotisi, perheesi ja kaikki se, mitä rakastat. Millainen tilanne ympärilläsi täytyisi olla, jotta keräisit kaiken omaisuutesi ostaaksesi paikan kumiveneessä kolmenkymmenen vieraan ihmisen kanssa ja lähtisit ylittämään merta? Määränpääsi olisi paikka, josta et tietäisi mitään. Sinulla ei olisi siellä ketään odottamassa, ei tietoa asumisesta, työstä, toimeentulosta. Et osaisi sanaakaan kieltä, jota vastarannalla puhutaan. Et edes olisi varma, pääsetkö terveenä tai hengissä sinne saakka. Millainen olisi se Suomi, josta haluaisit päästä pois niin palavasti?

Miksi syytetään niitä nuoria miehiä, jotka selviävät tuosta matkasta ja pääsevät kaikkea muuta kuin hyviin oloihin vastaanottokeskuksiin tai pakolaisleireihin? Miksi heidän kuuluisi jäädä kotimaahansa, jossa heidät pakotettaisiin mukaan terroristijärjestöihin tai sotajoukkoihin tappamaan muita ja tullakseen tapetuiksi? Miksi heidän tulisi jäädä kotiinsa ja lähettää matkaan naiset ja lapset? Nämä nuoret miehet ovat ymmärtääkseni matkassa juuri siksi, että he ovat perheidensä ainoat, joilla on fyysinen mahdollisuus selvitä matkasta ja määränpään koettelemuksista. Olisiko heidän haaveensa ehkäpä saada uusi parempi elämä uudessa maassa ja auttaa sen jälkeen perhettään?

Mitä on tämä puhe elintasopakolaisuudesta? Paremman elintason toivossa on matkustettu kautta aikojen. Suomesta on lähdetty sankoin joukoin Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan, koska on kuviteltu elämän olevan siellä kultaista. Mitä väärää siinä on? Minäkin haluaisin muuttaa Espanjaan elintasoni kohottamiseksi, koska minun käsitykseni mukaan auringonpaiste kohentaisi elintasoani aivan olennaisesti. Mutta en lähde, koska pärjään vielä täällä.

Ne jotka lähtivät, eivät enää pärjänneet. Huvikseen he eivät jättäneet kaikkea tuttua ja lähteneet silmittömän vaaralliselle ja epätoivoiselle matkalle. Melko lähellä meitä on Konnunsuon vastaanottokeskus. Se on eristyksissä keskellä maaseutua, valtava kolkko rakennus, joka aiemmin piti sisällään rikollisia. Sinne mahtuisi 300 ihmistä. Siellä on tällä hetkellä 400 pakolaista. Heille pystytetään telttoja. Telttoja? Syyskuussa? He odottavat asiansa käsittelyä epätietoisuudessa puolen vuoden ajan majoittuneena kuin karjalauma.

Nyt on se aika, että minä kysyn, mitä voin tehdä. Miten voin auttaa oikeasti? Eikä vain mesota sosiaalisessa mediassa?

-------

Vastaus löytyikin yllättäen sosiaalisesta mediasta. Konnunsuon asukkaita voi auttaa ainakin näin lahjoittamalla tarpeellista tavaraa.  Konnunsuo hukkuu jo avustustavaraan, joten toistaiseksi ei tarvita lahjoituksia. Mutta ne, jotka tykkäävät kutoa, sukkien lahjoittamiseen löytyy tietoa täältä.

------

20 kommenttia:

  1. Harvinaisen totta. Minä totesin itse muutama päivä siten, että miksi tuhlaisin energiaani keskusteluryhmien idiootteihin (onneksi kaveriessani ei juurikaan ole niitä toisen ääripään edustajia), kun yhtä hyvin voin hyödyntää energiani myös positiiviseen toimintaan. Naapuri sattui vielä sopivasti perustamaan facebookiin auttamisryhmän. Jostain syystä tunnen auttavani aika paljon enemmän sillä, että kudon sukkia tulijoille, että autan auttamishaluisia löytämään toisensa ja että yritän kerätä itsekin lahjoitettavaa. Ja juu, en edes väitä,ettenkö tuntisi itseäni aika tavalla fiksummaksi ihmiseksi kuin nuo käkättäjät, jotka jäivät edelleen keksimään toinen toistaan vainoharhaisempia teorioita pakolaisista, vääränvärisistä, väärin uskovista, vääränikäisistä ja jne jne.avuntarvitsijoista. Ne hmiset nyt kuitenkin ovat täällä, ihan kaikesta kiukuttelusta huolimatta ja tärkeintä on, että ihmisiä autetaan. Piste. Koska kaikki me olemme syntyneet saman taivaan alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takuulla olet fiksumpi. Itse tunnen olevani just nyt aika tyhmä, kun en löydä mistään tietoa siitä, mihin esimerkiksi Konnunsuolla tarvittavia miesten talvivaatteita voi viedä, milloin ja mitä. :o

      Poista
    2. Pahus. Enkö mä sanonut, että spr ottaa vastaan ja sieltä voi kysellä.

      Poista
    3. No eihän kaikkea voi heti muistaa sanoa. Ja sepä selvsikin jo. Eka sukka puolessa välissä! :D

      Poista
    4. Me vietiin Susanna tänään juuri 3 lapsille pientä toppapukua, miehen takki ym. talvivaatetta Konnunsuolle. Soitin tuohon imatralaisen jutussa näkyvään numeroon. Ovat saaneet niin paljon lahjoituksia, että resurssit eivät riitä enää lajitteluun, mutta toppavaatetta ottavat mielellään. Sille on tarve. Valvomo on pääovella ja siihen voi vaatteet viedä. Aamupäivä tai ilta parhaat ajat. Kirjoitinkin blogiini juttua meidän sunnuntaiajelusta. Otin lapsetkin mukaan "opintomatkalle" vaikka ovatkin vielä vähän pieniä (6 ja 7) ymmärtämään.

      Poista
    5. Niin ja konttiin meinasin viedä muut 4 kassia vaatteita. Jostain muistan lukeneeni, että ne voi nimetä vastaanottokeskukseen meneviksi.

      Poista
    6. Soitin sinne justiinsa ja sanoivat hukkuvansa tavaraan. Saan kuitenkin viedä meidän keräämät tavarat vielä sinne. Tarjouduin myös avuksi lahjoitusten lajitteluun ja käsittelyyn, toivottavasti se sopii.

      Poista
  2. Minusta on tärkeä, että edelleen puhumme maahanmuuton ja auttamisen puolesta, puhumme ja puhumme. Itse aion kerätä talvivaatteita ja neuloa sukkia. Juuri miesten villasukkia tarvitaan varmasti paljon. Ihmisten käsityksiä muuttaisi paljon se, että tutustuisivat turvapaikanhakijoihin. Että juttelisit muutaman sanan sellaisen kanssa tai vaihtaisit muutaman hymyn. Näkisit, ettei se olekaan mörkö, ihan tavallinen ihminen, viisas ja älykäs.
    Puhut varmasti asiaa facebook riippuvuudesta. En ole siitä koskaan kiinnostunut. Luin vironkielisestä nettilehdestä kommentteja siitä, miten virolaiset reagoivat niiden ainoan turvapaikkakeskuksen polttamisyritykseen. Virossa on reilusti alle sataa pakolaista. Uutinen ei ollut edes etusivun uutinen. Kommentteista valtaosa oli vihamielisiä. Kansalta, joka on itse paljon kärsinyt. Raivostuttavaa, surullista, ällöttävää. Ensin ajattelin kirjoittaa pitkän kirjeen ja purkaa turhautumisen tunteeni siihen, mutta päätin sitten käyttää energiani muuhun. Laitoin pienen summan SPR:n tilille. En aio lukea enää mitään yleisökirjoituksia. Onneksi on yhä enemmän myös positiivisia esimerkkejä. Olen iloinen, että maakuntalehtemme Kaleva käsittelee asioita päivittäin todella objektiivisesti ja ihmisia auttamaan kannustaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ne puheet menevät toisesta korvasta sisään, kääntyvät pään sisällä nurinkurisiksi ja hajoavat toisesta korvasta ulos. Justiinsa oli NYT-lehden sivulla juttu Helena Erosesta, joka aiemmin kuului niihin suurisuisimpiin idiootteihin. Tarvittiin omakohtainen kokemus, ennenkuin järki löytyi hänenkin päähänsä. Toivoa herättävä tarina:
      http://nyt.fi/a1441251700592

      Poista
  3. Meillä ei ole telkkaria eikä meille enää tule lehtiä (eli hesaria). Katsomme areenasta varmaan tunnin verran viikossa jotain rikossarjaa. Kesäloma oli ihanaa, kun en todellakaan tiennyt mistään maailman menosta mitään. Taivaallinen kupla. Nyt töissä kahvipöydässä on lehdet ja asioista jutellaan pakosta, ja se helvetin facebook on todellakin nämä asiat läväyttänyt eteeni. Monien kommentit tuovat kyyneleet silmiin.
    Olen huomannut omassa eläinsuojelutyössäni, että jakaudumme ihmisinä selkeästi kahtia. On näitä valittajia, joita kiinnostaa vain oma napa. Ne kysyvät miksi pitäisi auttaa vaikka eläimiä kun maailmassa on hädässä olevia lapsia. Kun kysyn, mitä tahoa he sitten tukevat on vastauksena hiljaisuus. Samat ihmiset suuttuvat kun kaverilla menee hyvin, koska sehän tarkoittaa että itsellä menee huonosti. Toivon että vihapuheen takana on paljon näitä passiivisia valittajia.
    Sitten on se porukka, johon itsekin taidat kuulua. Ne jotka eivät ajattele että apu johonkin on itseltä pois. Lähipiirissäni on ihania ihmisiä, jotka käyvät kuukausittain venäjällä viemässä ruokaa ja lääkkeitä koirille (oman terveytensä ja yöuniensa uhalla) ja samalla vievät vaatteita paikallisille ja ostavat hapankaalia mummoilta vaikkeivät sitä tarvitse. He myös kutovat sukkia pakolaisille FB-kampanjan innoittamana, osallistuvat kaikkiin vaatekeräyksiin ja antavat viimeiset rahansa esimerkiksi Unicefille. Teen kaikkeni kuuluakseni tähän aktiiviseen kansanosaan ja olen totaalisen kyllästynyt selittelemään ja keskustemaan aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä niillä passiivisilla valittajilla on tässä maassa äänioikeus, jota he ilmeisesti myös käyttävät.

      Mihin niitä sukkia viedään? Haluan myös neuloa sukkia ja viedä turhaa vaatetta niille, joilla ei ole mitään. Minä olen istunut tässä guuglaamassa enkä löydä mitään muuta keinoa auttaa, kuin tilisiirtojen tekeminen. Sen jo tein.

      Poista
  4. Otin ite yhteyttä paikalliseen spr:n toimistoon ja ilmoitin halukkuuteni vapaaehtoistyöhön ja kysyin, mitä tarvikkeita tarvitaan, jotta osaisin kerätä niitä. Mua oksettaa tyhmät, perusteettomat ihmisten mielipiteet myös, olen henkeen ja vereen humanisti. Antaisin jollekin lapsiperheelle meen vierashuoneenkin käyttöön. Villasukkaidea oli hyvä, alanpa kutoa.
    Eevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloin. En ole kutonut muutamaan vuoteen. Näköjään silti sujuu vielä. Kai ne kehtaa lahjoittaa. :)

      Poista
  5. Kiitos Susanna tästä blogista. Viisaita sanoja alusta loppuun. Tämä maailmantuska ei ota helpottuakseen. Lapsuusvuosina kärsin tuskaa Biafran näläänäkevistä, sitten tuli Vietnamin sota, sen jälkeen toinen toistaan seuraavat hirveät tapahtumat. Olen toivoton, ei parane maailma hullummaksi vain muuttuu. "Onneksi" ei tarvitse enää kauan seurata mihin tilanteet johtaa. Eniten kauhistuttaa se että ihmisyys ja inhimillisyys tuntuu kadonneen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma todelalkin menee vaan hullummaksi, samalta minustakin tuntuu. Siksi on hirmuisen hyvä olla omassa kuplassaan uutispimennossa. Kun kaikkea ei kuitenkaan pysty muuttamaan, vaikka jotain yrittäisikin auttaa.

      Poista
  6. Kiitos tästä tekstistä, tosin tuota lapsen kuvaa en olisi tahtonut enää nähdä :( Minä olen kauhuissani fb-kaverieni ja eri ryhmissä olevien ihmisten mielipiteistä. Tulee niin paha mieli. Itselleni läheisetkin ihmiset tuntuvat näkevät nuo apua tarvitsevat vain "niinä, jotka tulevat viemään Suomen lopulliseen perikatoon". Yksi "kaverini" kirjoitti, että "joku ev.lut. kirkko majoittaa muslimeita tiloihinsa, onneksi minä en ole enää kristitty!" Sillä ihmisellä itsellään on lapsia. Miksi hän kuvittelee itsensä ja lapsensa ihmisarvoltaan tärkeämmiksi kuin nuo nyt apua tarvitsevat? Äh, tällä hetkellä olen iloinen siitä, etten asu Suomessa. Tulisin hulluksi ihmisten empatiakyvyttömyydestä. "Hoidetaan Suomi ja suomalaiset ensin kuntoon!" MILLOIN muka Suomi olisi niin hyvässä kunnossa, että nuo empatiakyvyttömät ihmiset olisivat valmiita auttamaan muita? Ei koskaan! Kyllä on vähän eri asia olla pystymättä maksamaan kännykkälaskuaan kuin olla pystymättä pitämään lastaan hengissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se, että jotkut kirkot ovat älynneet antaa tilansa pakolaisten käyttöön, on esimerkki siitä, mitä se kristillisyyden kai nimenomaan kuuluisikin olla. Mutta mitäpä minä pakana kristillisyydestä ymmärtäisin.

      Suomi ei tosiaan ikinä ole niin hyvässä kunnossa, että omassa porukassa ei riittäisi jonkunlaisia avuntarvitsijoita. Kipeä ajattelutapa.

      Poista
  7. Pelko on kamala asia. Mitä kaikkea se saakaan meidät tekemään, millaisiksi muuttumaan. Siitähän tuossa taitaa olla kysymys. Nyt onneksi on noussut se toinen aalto, auttamistahdon aalto. Ymmärrys sille, että meidän on autettava muita auttaaksemme itseämme siltäkin, mikä tässä asiassa pelottaa ja räyhäksi pukeutuu.

    Me unohdettiin miten meitä autettiin, miten meille lähetettiin apua ja miten meiltä lähti kymmeniä tuhansia ihmisiä pakoon sotaa. Eikä me niin puhtoisia olla oltu omiammekaan kohtaan. Nälkävuosina oma suu oli lähinnä ja naapurin nälkään kuolevat lapset jätettiin hankeen.

    Minä en kannata huonorakenteisesti järjestettävää maahanmuuttoa ihmisten itsensä vuoksi. Muutto toiseen maahan, toiseen kulttuuriin, irti omastaan, kaikesta luopuneena ja vääjäämättä alimpaan kastiin tuomittuna ei ole hyvä ihmiselle. Se synnyttää kyllä kaikenlaisia ongelmia sekä ihmisille itselleen, että yhteiskunnalle jonne heidät jätetään juurruttamatta. Pitäisi pystyä auttamaan ihmisiä siinä, että he voivat jäädä omaan kotimaahansa elämään tavallista, turvallista elämää, kuten mekin täällä saamme elää. Niin, pitäisi, vaan kun ei ja sellainen apu vie aikaa. Ihmisiä kuolee.

    Nyt on kyse ihmisten hädästä, siitä, että meri on maata turvallisempi. Käsitys siitä, että minä ja perheeni ehkä kuollaan jos lähdemme, mutta kuolemme taatusti jos jäämme. Tämä ongelma ei mene pois huutamalla vastaan, nostamalla raiskauskortteja ja vetomalla, ettei meilläkään järiin hyvin mene. Ehkä jokin pieni hyvä siinäkin huutelussa on, koska se synnyttää sen vasta-aallon, johon lehdistökin on nyt lähtenyt mukaan. Sääli, että niin täytyy olla.

    Sitten meillä menee todella huonosti, kun ei enää haluta auttaa ihmisiä, jotka pakenevat henkensä edestä. Silloin ollaan köyhiä jos meillä ei ole varaa edes myötätuntoon ja inhimillisyyteen.

    Jos me jaksaisimme auttaa toisiamme, niin omiamme kuin hädässä luoksemme tulevia, miten paljon parempi maailma olisikaan - myös meille. Onneksi me voidaan auttaa. Kaikilla ei ole edes sitä rikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Maailmanrauha, kaikille ruokaa ja kaunis koti. Niinhän sen kuuluisi olla. Mutta kun ei ole. Koko pakolaisasia on ihan kamalan vaikea ja todennäköisesti mahdoton ratkaista. Mutta huonossa tilanteessa pitää voida vaan yrittää tehdä parhaansa. Tosiasia on, että meille tulee ihmisiä pakoon oman maansa hirveyksiä ja meillä on jonkinlainen mahdollisuus auttaa.

      Katselin tuossa viikonloppuna dokkarin, joka on yhä katsottavissa Areenassa:
      http://areena.yle.fi/1-2463418

      Poista