perjantai 2. kesäkuuta 2017

Hulluimmatkin haaveet


Jo viime vuosituhannen puolella minä aina sanoin, että joskus vielä omistan kartanon, jossa on yksi huone pelkästään Barbeille. Siellä olisi kokonainen barbiekaupunki kahviloineen, kauppoineen, baareineen, asukkaineen.


Tässä päivänä muutamana tajusin, että tuokin hölmö, puolileikillinen haave on toteutunut. Sen lisäksi, että siinä huoneessa on barbiemaailma, siellä on myös valtava playmobilmaailma, josta en parikymmentä vuotta sitten edes hoksannut haaveilla. Huoneeseen tulee myös Sulon ambulanssikokoelma, mutta se ei ole vielä paikallaan.



Vähän meinaa kauhistuttaa, paljonko rahaa minä syydin Ikean huteriin kaappeihin, mutta juuri siksi en ajattele asiaa. Minä vain keskityn iloitsemaan siitä, että kaikki barbietalot ovat nyt sievästi yhteneväisten, valkeiden ovien takana piilossa ja suojassa.



Yksi Ikean pieni kaappi maksoi 50 euroa ja sen mukana tuli kaupan päälle kourallinen huonoa omaatuntoa sen takia, että ostin heikkoa laatua ties kenen aasialaisen selkänahasta. Samaisen 50 euroa nimittäin maksoi myös huipputukeva, suurensuuri, vanha, kotimaassa valmistettu koulukaappi, jonka sisään askartelin kodin Kenille ja Hectorille.


Osa muista kuvaelmista on jo valmiina, mutta osan kanssa on vielä paljon tekemistä. Se on mukava ajatus, sillä pienten yksityiskohtien askartelu on parasta tässä leluharrastuksessa. Olen alkanut vierottua Instagramista ja sosiaalisesta mediasta muutenkin. Nautin nyt Playmobileistani ja Barbeistani ihan ilman, että jaan jokaisen hetken somessa.

Minusta on ruvennut tuntumaan, että elämä hurjastelee tolkuttomalla vauhdilla eteenpäin ja jos minä vietän ison osan päivistäni tuijottamalla kännykän ruutua, heitän koko kallisarvoisen elämäni hukkaan.


On hullunkurista ajatella, miten haaveet voivatkin toteutua. Minullahan on käynyt aivan uskomaton tuuri. Äkkiseltään lueteltuna olen saanut ainakin sen edellämainitun kartanon, joka jalostui myöhemmin haaveeksi rautatieasemasta... ja leluhuoneen, oman pihan, yrityksen, täydellisen puolison, Vespan... mitähän vielä. Ja jopa osa-aikatyön silloin, kun sitä tosi kipeästi tarvitsin. Tämän hetken hulluin haaveeni on perässävedettävä minikoti, jossa voisimme asua matkustellen pitkin Eurooppaa ja palata aina välillä takaisin Suomeen, jossa meitä odottaisi pieni hirsimökki järven rannalla. Jos muutkin epätodennäköisiltä vaikuttaneet haaveeni ovat toteutuneet, niin miksipä ei vielä sekin?





7 kommenttia:

  1. Haaveissa ja unelmissa ei pidä olla mitään rajaa. Joskus ne jopa toteutuvat. Sinun leikkihuone on hieno, suorastaan upea. Ja vaikka olet vieroituksessa niin vähän kaipailisin kuvia blogin puolelle mitä noista kaikista huoneista löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielelläni kuvaan niitä huoneita! Yritän vaikka tässä vkonlopun aikana.

      Poista
  2. No niinpä! Haaveita pitää olla, ihania haaveita sinulla, ja toisaalta myös tosi kiva välikatsaus toteutuneisiin haaveisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä huomata, että haaveet toteutuvat.

      Poista
  3. Kaippa ne haaveet jotenkin muhii päässä ja sitten sitä alitajuisesti toimii siihen suuntaan, että ne toteutuu. Joskus ne toteutuu nopeammin, joskus hitaammin. Mahtavaa, että sinun ihanat haaveet on toteutuneet! Mä en kyllä yhtään hämmästyisi, jos se perässä vedettävä minikotikin jonain päivänä olisi totta...

    Niin upeita juttuja on leluhuone täynnä!! Uskomaton kärsivällisyys sulla kyllä on, kun kaikkia noita pikkujuttuja näperrät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen, että omilla toimillaan ja valinnoillaan niitä haaveita jokainen itse toteuttaa. Eivät ne mitään kohtalon johdatusta ole. :)

      Poista
  4. "Haavei, toivei ja suurii unelmii".... jatketaan samaa rataa! En ole voinut kutsua sinua lukijaksi oman unelmani toteutumista kuvaavaan blogiin, koska lukijamäärä on täynnä. Kun sieltä joskus vapautuu tilaa, laitan kutsun :)

    VastaaPoista