lauantai 25. marraskuuta 2017

Kylmä marraskuun sade


Olen ollut viime viikkoina todella väsynyt ja pinnani on ollut kammottavan kireällä. En oikein heti tajunnut, mistä on kyse, kunnes minulle valkeni, että mehän elämme marraskuun puoliväliä. Aika menee jotenkin suihkimalla nykyisin, enkä ehdi käsittää, että on kesä tai syksy tai näköjään sitäkään, että on kaamosmasennuksen aika. Ja kun sen tajusin, huomasinkin, että oikeastaan minähän olen siihen nähden aika hyvässä jamassa, kun normaalisti tähän aikaan vuodesta vain makaan ja itken.

Olen todennut, että oli virhe varata aurinkomatka vasta tammikuulle. Viimevuotinen marraskuu oli huomattavasti järkevämpi ajankohta, sillä valotankkauksen jälkeen minulla ei ollut merkittäviä vaikeuksia jaksaa Postin joulukuuta eli pahinta kiirettä ja pisimpiä työpäiviä ja tehdä vielä sen lisäksi omaa joulumarkkinointiani.

Lesson learned, ja ensi vuonna olen taas rippaisen fiksumpi!


Tämä viimeinen viikko Postissa on ollut minulle ihan hirveä henkisesti, eikä se johdu mistään muusta kuin minusta itsestäni ja mitä ilmeisimmin marraskuusta. Unirytmini on ollut aivan hukassa ja koko päivän jatkuneen väsymyksen jälkeen pääni yhtäkkiä selvenee siinä vaiheessa, kun pitäisi mennä nukkumaan. Yöunet ovat siten jääneet onnettoman vähäisiksi. Koomailen unen ja valveen rajoilla koko päivän ja hetkittäin kaikki voimani menevät vain siihen, että pysyn pystyssä. Jos nauran, alankin itkeä. Jos joku naputtaa minulle, minä räjähdän. Olen muuttunut valittajaksi ja nurisijaksi. Olen siis muuttunut tyypiksi, jollaista en itse voi sietää työkaverina.

Mutta minulle kävi hyvä tuuri, luulisin! Maanantaista alkaen seuraavat neljä viikoa olen asiakaspalvelutehtävissä Postin pakettienluovutuspisteessä. Se on iltatyötä ja uskoisin, että se on minun pelastukseni juuri nyt. Nyt minulla onkin mahdollisuus nukkua niin pitkään, kuin aamulla nukuttaa, vaikka en saisikaan illalla unta. Minä saan nähdä sen ainoan vähäisen valon hetken, kun olenkin päivät vapaalla! Voin käydä kävelyllä ja kuntosalilla keskellä päivää. Koska pimeän laskeuduttua minä en saa muutenkaan enää itsestäni mitään irti, on varmasti ihan paikallaan istuskella yhdessä paikassa ilman kiirettä ja hälinää tekemässä vain yhtä työtehtävää: antamassa asiakkaille paketteja. Olen tekemisissä vain vieraiden ihmisten kanssa lyhyen hetken kerrallaan, joten ei ole edes sitä vaaraa, että äksyilisin kenellekään.

Haittapuolena tässä on vain se, että neljässä viikossa minä ehdin ikävöidä mahtavia työkavereitani monen monituista kertaa.



Kaiken tämän keskellä käsityöyrittäjyys on ollut normaaliakin pahemmin poissa ajatuksistani ja koko markkinatalousyhteiskunta myymisineen ja ostamisineen ja kuluttamisineen ovat aiheuttaneet minussa pelkkää pahoinvointia. Minun pitäisi myydä tiskirättejä ja saada varasto tyhjäksi inventaariota varten, mutta tuntuu todella vaikealta mainostaa, kun itsekin inhoan kaikkialta päälleni vyöryvää mainostulvaa.

Minä keskityn nyt pääasiassa vain siihen, että "nothing lasts forever, even cold November rain".




2 kommenttia:

  1. Laihana lohtuna sanon, että et ole ainoa... Marraskuu vie voimat väkisin. Tulisipa valkoinen joulukuu ja talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, vaikka säätiedotusten vilkaisu ei kyllä toivolle anna sijaa.

      Poista